Amerikan opetus 2016: tutkikaa työväestöä ja puolustakaa koulutusta

 

Kun tässä suuri osa meistä suomalaisistakin yrittää pikku hiljaa toipua rapakon takaisesta katastrofista, voi vain sanoa, että tätä mun uneni tiesi.  Kun olin 1990-luvun alkupuolella Amerikan länsirannikolla, oli osattomien köyhien mustien ja valkoisten poliisien taisto jo täydessä käynnissä ja tuottanut jälleen yhden mustan ruumiin losangelesilaisen huoltoaseman pihalle. Tragedian keskipiste, nuhruinen huoltamo sijaitsi mustien kaupunginosassa, jonka talot olivat jo aikaa sitten saaneet mustanpuhuvat kalterit oviinsa ja ikkunoihinsa. Sananmukaisesti ihmiset olivat tehneet kodeistaan vankiloita. Keskikesän aurinko paistoi kuumasti, mutta minua ei päästetty lukitusta autosta ulos, liian vaarallista, sanoi seurueemme paikallinen. Kello näytti kahtatoista.

Oli kulunut runsas vuosi siitä, kun Los Angelesin (rotu)mellakat olivat käynnistyneet; niissä kuoli noin 50 ihmistä ja tuhansia loukkaantui. Ryöstöt, tuhopoltot ja murhat leimasivat kapinapäiviä. Pääosin afroamerikkalaisia kapinoitsijoita oli taltuttamassa noin 10.000 sotilasta ja poliisia. Mellakoiden syiksi arveltiin yleisesti mustien alueiden köyhyyttä ja työttömyyttä sekä rotujen välisiä valtataisteluja.

Olin tuolloin varma, että USA tulee silppuuntumaan kymmenen vuoden sisällä; luisumaan sisäisiin kuiluihinsa niin kuin Neuvostoliitto. Nyt olemme todistaneet amerikkalaista vaalitaistelua seurattuamme, että maa on toden totta silppuuntunut sisältä ja pahasti, mutta silppuuntuminen on edennyt parinkymmenen viimevuoden aikana valtioruumiin sisällä eri tavalla kuin arvelin. Ei yhtäkkistä kollapsia, vaan hidas hivuttaminen on saanut yhteiskunnalliset tulehduspisteet märkimään amputointiasteelle. Kalman haju ulottuu tänne pohjoiselle Euroopan osalle asti, ja meitä yököttää ja pelottaa hemmetisti.

Tukekaa työväen(liikkeen) tutkimusta!

Tutkijat ovat selittäneet rivon miehen voittoa monilla tekijöillä: mustat ja valkoiset osattomat ja osattomuutta pelkäävät, taloudestaan ahdistuneet, ideologiavajeessa kulkevat ja heikon koulutuksen omaavat ovat yhtäkkiä keksineet vapahtajakseen poliittista eliittiä panettelevan taloudellisen eliitin edustajan. Johtajakaipuu ja tietämättömyys täytyy olla todella suurta. Miksi porukka valitsee rivon miehen kun se voisi valita pätevän naisen?

Sepä se, emme oikeastaan tiedä mitä nykyinen työväenluokka on ja mitä se ajattelee. Yksi syy tietämättömyyteemme on koko aiheen epämukavuus. Kiusaantumisen taustalla on se valtava työväenliike-vastaisuus, jonka on ollut vallassa kaikkialla länsimaissa viimeisen 15 vuoden ajan. Ei tarvitse kuin lukea vanhojen ja uusien sanomalehtien pääkirjoituksia muista jutuista puhumattakaan, niin tietää että suurin vihollinen tässäkin maassa on työväenliike ja sen johtajat. Se joka löytää päälehdestämme myönteisen artikkelin työväenliikkeestä viimeisen viiden vuoden ajalta, huutaa hep. Hiljaista. Paljon puhuvan hiljaista. 

Tähän samaan kiusaantuneisuuteen liittyy myös se, että kaikkinainen työväen(liikkeen) akateeminen tutkimus on joutunut ahtaalle. Yksinkertaisesti sitä ei ole rahoitettu sitten 1990-luvun, ja vain harvoja väitöksiä ilmestyy silloin tällöin. Raaka tosiasia on nyt kuitenkin sellainen, että jos me haluamme tietää 2000-luvun työväestön liikehdinnästä, sitä pitäisi puolueettomasti tutkia: mikä on länsimaisen työväestön ja sen sisäisten liikkeiden henkinen ja ideologinen tila, mahdollisuudet toimia ja saada ääntään kuuluviin. Se negatiivinen konnotaatio, mikä meillä ja muissakin länsimaissa liitetään valtavan isoon väestönosaan, työväestöön, on hämmästyttävää ja tutkimuksellisesti kiinnostavaa. 

Kukaan televisiossa haastatelluista tutkijoista ei nostanut esille Amerikan työväestön eikä työväenliikkeen problemaattista historiallista kehitystä, yhtään kysymystä ei liioin siitä esitetty. Media ‒ itseriittoiseen tapaansa ‒ keskitti suuren huomionsa siihen, mitä he itse ja jopa amerikkalaiset valtalehdet olivat esittäneet vajavaisesti analyyseissään ja jopa harmittavasti jättäneet huomioimatta. Herrajestassentään. Ja että kuinkas se ”alempi" keskiluokka saattoikaan toimia näin. Voikauheeta. Katsokaa työväenluokkaa ja sen tilaa: iso selitys löytyy sieltä. Ei rivosta miehestä eikä gallupeiden vinoumista.

Jos tässä joku opetus on, se on se, että meidän ei tule koskaan aliarvioida hiljaisten massojen voimaa. Ja sitä, ettei kukaan nouse johtajaksi ilman joukkoja. Eikö tämä ole nähty historiassa monen monituisia kertoja. Toinen opetus ja vakava muistutus on se, että meidän on pidettävä huoli siitä, että koulutustaso pysyy koko maassa mahdollisimman korkeana (tämänhän juuri amerikkalaiset ovat pahasti laiminlyöneet), ja että oikeaa ja monipuolista tietoa on kaikkien saatavilla. Ihan vaan yhteiskuntarauhan nimissä.