Odinin Sotilaat ja Kyllikin Siskot - terveisiä Joensuusta

Lähdin myöhäiskävelylle Joensuun torin suuntaan ja tähystelin näkyykö katupartioita. Ei näkynyt. Pohjoiskarjalaisten keskuspaikka eli yöhön kohta sukeltavan pikkukaupungin hiljaiseloa näin pikku-lauantaina kuin muinakin arkipäivinä. Monet kaupat ja muut liikkeet sulkevat ovensa jo viideltä iltapäivällä ja väki menee harrastuksiinsa, Katajan peliä katsomaan, koteihinsa illallistamaan ja viettämään perhe-elämäänsä. Pakkanen oli hellittänyt ja nyt tuiskutti hienokseltaan lunta. Se näyttää kotoisesta ja hauskalta hämyisten katulamppujen valossa. Pieniä kinoksia oli kerrostunut jalkakäytäville, puuterilunta, helppo potkaista, lumipalloiksi tuosta lumesta ei ollut. Lumenluojat aloittavat työnsä vasta aamuviideltä. 

Torin laidassa lepäävä kaupunginteatteri oli himmeänä, näytökset olivat yleensä torstaista lauantaihin. Kuinkahan ohjelmisto vaihtuu kun tamperelainen Iiristiina Varilo aloittaa siellä uutena teatterinjohtajana helmikuun alusta. Elokuvateatteri Tapiossa sen sijaan paloivat valot, siellä oli menossa Stars War: The Force awakens. Pitääpä mennä katsomaan; aina parempi teatterissa isolla skriinillä kuin kotisohvalla normitelkkarista. Viisi nauravaa ja hersyvää nuorta naista tuli vastaan. Heitä ei näyttänyt yhtään pelottavan, mikään. 
 

Pikkukaupungin iltarauhaa

Pari hytisevää nuorta miestä oli tupakalla tunkkaisenoloisen pubin edessä, vanhempi pariskunta tuli illastamasta ravintolasta, turkkilaisten pitämän pizzerian ovesta tulvahti oreganon tuoksua, musiikki jylisi ohiajavasta autosta, ammattikoululaisia varmaan. Heitä asui naapuritalossani, lienee Joensuun Ellin opiskelija-asuntola. Amikset ajoivat stereot täysillä roudan jäädyttämiä katuja niin että naapuruston ikkunat helisivät. Minua naurattaa joka kerta nuo pillurallipojat. Joillakin on karvaiset arpakuutiot killumassa duunatuissa autoissaan. Aivan oma kulttuurinsa tuo poikien touhu. 

Iltayhdeksän Helsingin junalta purkautuneet olivat ehtineet jo koteihinsa, ja viimeinen juna tuli vähän ennen puoltayötä. Vanha, 1890-luvulta peräisin oleva asemarakennus oli pimeänä; asemapalvelut lopetettiin Joensuustakin pari päivää sitten. Aseman viereinen vaihtoehtoihmisten kuppila oli suljettu sekin. Kierrätin katsettani; torin eikä aseman kupeilla näkynyt yhtään poliisiautoa, muutama taxi nyhrytti tolpalla kevyt lumiharso päällään. Kukaan ei tullut kysymään, että mitäs täällä yksin potkiskelet lunta myöhäisillan hämärässä.

Kiersin pari korttelia ja palasin kämpille. Näin pettynyt havainnoitsija menetti mahdollisuuden kuvailla noiden julkisuuden kynnyksen ylittäneiden nuorten miesten – joilla on historiallisesti kalskahtava tummanpuhuva nimi Odinin sotilaat (Soldiers of Odin) – toimintaa, pukeutumista, bodylanguagea ja elekieltä niin sanotusti kentällä. Pikkukaupunki uinui verkkaisessa keskiviikkoillassa ilman pelkoa, ilman uhkan tunnetta.

Isänmaallinen kansaliike järjestäytyy jälleen

Täysin toisenlaisen kuvan kaupungista saa lukemalla paikallisten lehtien keskustelupalstoja. Ilmaisjakelulehti Karjalan Heilissä on ollut juttuja ja vilkasta nettikeskustelua viimeiset viikot. Lehti haastatteli (4.1.2016) Odinin sotilaiden haaraosaston Joensuuhun perustaneita Juha-Mattia, Laria ja Aapoa, tavallisen näköisiä sällejä. Siinä he poseerasivat kiltinvakavan näköisinä mustat haalarit yllään. Kolmekymppisiä raavaita miehiä, vakavalla yhteisellä asialla, valkoisen isänmaan puolesta. Isänmaata uhkaa vaara, musta mies raiskaa ja turmelee meidän puhdasta kulttuuriamme. Kaikkiaan Suomen turvallisuus on miesten mielestä heikentynyt: 

”Sitten kun tuohon Paiholaankin pamahtaa se tuhat kappaletta lisää turvapaikanhakijoita, niin totta kai ne siirtyy tänne [Joensuuhun]. Sieltä kun rupeaa kuuden kuukauden välein putoamaan tuhat kappaletta aina tänne uusia tulokkaita, niin ei niitä saada millään tavalla tänne kotoutettua. Ne rupee riehaantumaan, kun heillä ei ole mitään tekemistä.” 

Miesten tarkoitus on partioida kaduilla ja jos jotain ilmenee, ottaa yhteyttä poliisiin. Kaiken kaikkiaan he vakuuttavat, että he suojelevat ennen muuta kantasuomalaisia, etenkin naisia, Joensuun villeiksi käyvillä sivukaduilla. No, vielä ei ole ollut levotonta, mutta kohta varmaan on, arvelevat odinilaiset. ”Eikä me ketään huviksemme pieksä… meitä ei todellakaan pidä sotkea Joensuun skineihin”, jotka hakkasivat normisuomalaisista poikkeavia joensuulaisia 1990-luvulla. Toisen haastatellun mielestä tilanne on oikeasti vakava: ”Emäntä ei uskalla koiraa käyttää enää yksin ulkona tai baarista kävellä kotiin tai muutenkaan liikkua tuolla. Päälle on karkailtu koko ajan”. 

Miehet arvelivat, että Joensuun ”äärikansallisissa” katupartioissa on mukana parikymmentä miestä. Kaikkiaan lokakuussa 2015 Kemistä (Soldiers of Odin, Lapland) alkunsa saanut sotilashenkinen katupartio-idea toimii Suomessa pienimuotoisena 19 paikkakunnalla. Partioiden sanotaan kulkevan muutaman miehen ryhminä ja olevan avoimesti ulkomaalaisvastaisia (YLE Uutiset 7.1.2016).

Joensuun poliisi ja paikalliset yrittäjät eivät sen sijaan ole nähneet paikkakunnalla mitään erikoisempaa levottomuutta; mitä nyt paikkakunnan omat pikkurikolliset, ilkivallan tekijät ja rattijuopot rähinöivät ja työllistävät virkavaltaa.

Naisten vastarintaliike 

Monia joensuulaisia ärsyttää vietävästi kaupungin saama odinilainen julkisuus, ja kaupungissa kerätään nimiä Vapaan Joensuun puolesta, kasassa on jo tuhansia nimiä. Joensuun kaupungin johto on tuominnut katupartioinnin. 1990-luvun skiniepisodi söi heidän mielestään kaupungin hyvää ja myönteistä mainetta ihan riittämiin ja sen korjaaminen vei aikaa; nytkö taas kaivetaan tuo imagoa tahriva rasismi esille. Sitä he eivät hyväksy. Joensuulainen Nina Ruuska perusti valkoisten miesten toimintaa kyseenalaistavan ja rasisminvastaisen Kyllikin Siskot -ryhmän. Ruuskan mukaan tarkoitus on vihamielisen lähestymistavan sijaan ottaa kaupunki henkisesti ja fyysisesti haltuun niin, että Joensuussa on positiivinen ja yhteisöllinen meininki: Ollaan kuten joensuulaiset yleensä ovat, lupsakoita kaupunkilaisia.

Eilen (15.1.2016) parikymmentä jäsentä käsittävä Kyllikin Siskot jalkautui Joensuun kaduille. He jakoivat sydämen muotoisia tikkareita ja myönteisiä mietelauseita kauppakeskus Isossa Myyssä iskulauseinaan ”Nyt myö jaetaan viisautta”, ”Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita” ja ”Kaikkihan myö kiukutellaan, jos on syöty huonosti taikka eletty eineksillä”. Naisten nauravat ilmeet ja positiivisuus on rankin ase taistelussa epätasa-arvoista kohtelua vastaan. Kun 1930-luvulla naisia riensi iikollilaisten rintamaan, nyt näyttää naiset haastavan kurttunaamaiset sotilaat sydämillä: Joensuu rauhan kaupungiksi!

Oman rasisminvastaisen kirjelmänsä on laatinut myös Joensuun Tutkijanaiset ry. Tutkijanaiset kertovat, että he ovat kokeneet Joensuun paljon turvallisemmaksi ennen kuin nyt, jolloin he saattavat törmätä Odinin sotilaisiin; he joutuvat pelkäämään itsensä, mutta myös muun muassa yliopistolla toimivan laajan ulkomaalaistaustaisen tutkija- ja professorikunnan sekä ja vaihto-opiskelijoiden puolesta. Järjestö kyseenalaistaa myös sotilaiden tarjoaman naissuojelun; se ei halua suojelua miehiltä, jotka perustavat toimintansa vihamielisiin ennakkoluuloihin ja suvaitsemattomuuteen. Kaikkiaan järjestö pitää Odinin sotilaat -ryhmää turhana ja heidän toimintaansa yhteisöllisesti vahingollisena.

Pakanauskovaiset sotilaat?

Karjalan Heilissä eräs mielipidekirjoittaja kysyi osuvasti, että onkohan Odinin sotilailla historia aivan hallussa, kun ovat nimenneet ryhmänsä Suomea alistaneiden ja orjuuttaneiden viikinkien jumalan Odinin mukaan. Älä muuta sano. Siis satujumalan? ja lisäksi saksalaisheimoisten ja muiden norjalais-tanskalais-ruotsalaisten muinaisperinteen mukaan? Ei ole aivan merkityksetöntä, että ryhmän nimi on feikki tai paha väärinkäsitys. Mitenköhän tämä asettuu aitoa suomalaisuutta puolustavan isänmaallisen kansanliikkeen ideologiaan. Ei mitenkään. Kyllä meidän 1930-luvun alun iikollit kääntyisivät haudoissaan, jos tietäisivät.

Odin oli siis muinaistarujen jumala, niin kuin muinaiskreikkalainen Zeus, jumalten jumala, päätuomari, kaikkivaltias, kulttihahmo, jota palvottiin laajasti nykyisen Euroopan alueella ainakin 300-luvulta lähtien hiipuen vähin erin. Meillä se yhdistyy viikinkiaikaan (noin 800–1050). Siis Odinin tarina liittyy hyvin kaukaiseen menneisyyteen, historian aitan takahyllylle. Tosin nykyään on olemassa vähäinen joukko uuspakanoita, jotka palvovat jättiläisiä ynnä muita uhkia vastaan taistellutta, hirtettyjen suojelijaa ja taikuria, Valhallaan (viikinkien taivaaseen) parhaimmat sotilaat houkutellutta Odinia jumalanaan. 

Ovatkohan meidän kotoiset Odinin sotilaat jonkin sortin pakanauskovaisia, joiden suurin pyrkimys on sittenkin päästä nautiskelemaan paratiisiin jumalten rinnalle, vai mihin ryhmä haluaa nimellään oikein viitata? Se on jäänyt tähänastisessa kirjoittelussa aivan auki. Tavallisille joensuulaisille luterilaisille ja duunaritaustaisille odinilaiselle tämä Odin-palvonta voi olla kyllä vähän haasteellista omaksua ja seurata.

Niin että eiköhän olisi parasta, että Odinin sotilaat menisivät kiltisti muutaman päivän järjestysmieskurssille, rekisteröityisivät ja lopettaisivat omavaltaisen, musta-valkoiseen ideologiaan pohjaavan toimintansa. Poliittisen sanomansa he voisivat kanavoida poliittisen yhdistyksen kautta; nythän populistisväritteiselle toiminnalle alkaa taas olla sosiaalinen tilaus, kun suoraa toimintaa kannattavat perussuomalaiset ovat karkailemassa Soinin leiristä. Kuka tietää, ehkä koko Odinin sotilaat -ryhmän perustaminen juontuukin persujen alamäestä: pettymys ja uusi nousu, erinimisenä, jyrkempänä eetoksena.

Ja yksi viesti vielä opetusministeriön suuntaan: lisää tutkimukseen perustuvaa historiaa kouluhin! Nyt!