Kyllä, näin on todellakin tapahtunut.
Edellä oleva yleinen luonnehdinta ei kuitenkaan kerro koko totuutta, kun tarkennamme katsettamme. Tiedämme esimerkiksi, että asuntoloihin lähetettiin myös suomalaislapsia kaikilla Suomen syrjäseuduilla, ja muitakin vähemmistöjä, kuten romaneja, on painostettu vähintäänkin yhtä ankarasti kuin napapiirin takaisia alkuperäiskansojen jälkeläisiä. Mitä taas tulee Lapin - tässä yhteydessä puhun napapiirin takaisesta Suomen Lapista – luonnonvarojen riistämiseen, niin myös sitä puolta on syytä tarkentaa tutkimustiedon valossa.
Yksi asia on syytä tehdä heti aluksi selväksi: Kun puhutaan Lapin luonnonvarojen ”riistämisestä” (mitä sanaa kolonialismitutkimuksessa usein on käytetty,) kyse on nimenomaan ja pääosin Keski-Lapin alueista, ei Ylä-Lapista.
Millä tavalla Keski-Lapin eli historiallisten metsäsaamelaisten kotiseutualueen luonnonvarojen hyödyntäminen on sitten edennyt? Siinä on karkeasti nähtävissä viiden askeleen kehityskulku 1700-luvulta tähän päivään:
Ensin otettiin maanviljelykseen sopivat maat
Keskisen Lapin sydänalue on ikiaikaisissa Sodankylän, Kittilän, Sompion ja Keminkylän lapinkylissä asuneiden metsäseutujen saamelaisten kotiseutualuetta, jossa oli oma metsästäjä-kalastaja-kulttuurinsa ja oma kielensä, kemin saame. Dokumentaarista tietoa heistä on historiallisissa lähteissäkin jo 1550-luvun verotusluetteloista lähtien. Runsaammin heidän kotakylistään, elinolosuhteistaan ja perheistään tiedetään 1600–1700-luvun taitteesta lähtien, jolloin (1673/1695) Ruotsin kruunu avasi Lapin rajan maataloutta harjoittaville ja vakinaisesti alueelle asettuville tulokkaille.
Vaikka tulijoiden joukko supistui alkuvuosikymmeninä suur-Sodankylän seudullakin vain muutamiin henkilöihin, tuli se olemaan alku 1700-luvun puolivälistä lähtien laadituille uusille maatalouteen painostaville plakaateille ja määräyksille. Kuvaavasti metsäsaamelaiset nimettiin (1763) virallisiin tilastoihin ”uudisasukkaiksi”, mikä tuli hämäämään seudun elämänmenon tarkkailijoita ja kirjaajia. Näistä huolimattomimmat alkoivat taipua näkemyksiin, joiden mukaan metsäsaamelaiset olisivat muka kuolleet sukupuuttoon.
Näinhän ei tietenkään ollut, päinvastoin, kuten 1700–1800-luvun kirkonkirjat kertovat. Vaikka lapsikuolleisuus olikin suuri, oli syntyvyys sitäkin suurempi muutamia kato- ja sotavuosia lukuun ottamatta. Metsäsaamelaisten jälkipolvi kasvoi ja karttui, vaikka heitä ei enää merkittykään alkuperäisellä etnisyyttä osoittavalla nimellään. Hämärtymistä edesauttoi se, että kirkonmiehet saarnasivat suomeksi ja nimesivät vauvoja ruotsalaisperäisillä nimillä ja niin vanhat keminsaamen aikaiset nimet alkoivat jäädä unholaan. Kirkon rooli metsäsaamelaisten etnisen identiteetin häivyttämisessä oli hyvin merkittävä.
Se näkyy myös maankäytössä, sillä papit olivat saaneet kruunulta tehtäväksi identifioida seudulta maanviljelykseen sopivat maat, ja he tekivät työtä käskettyä. Se tarkoitti sitä, että ensimmäinen askel Keski-Lapin luonnonvarojen määrätietoisessa hyödyntämisessä oli otettu.
Seuraavaksi tulivat metsänhakkuut ja Kemijoen valjastus
Toinen aalto Keski-Lapin luonnonvarojen hyödyntämisessä kohdistui metsäresursseihin. Tukkilaisliike alkoi toden teolla 1860-luvulla ja jatkui sotienväliseen kauteen intensiivisenä, ja senkin jälkeen ”mettätyöt” olivat kiinteä osa lähes kaikkia keskisen Lapin perhetalouksia.
Kun hakkuut alkoivat huippukaudestaan hiipua, siirtyi voimayhtiöiden ja valtion talouspoliittisen eliitin katse Pohjois-Suomen valjastamattomiin jokiin. Karjalan voimalaitosresurssien menettäminen jatkosodan päätteeksi kiihdytti Suomen pisimmän joen, Kemijoen, valjastamista. Ensimmäinen voimalaitos valmistui 1949, ja tätä nykyä yksin Sodankylän halkaisevassa Kitisessä on kuusi voimalaitosta. Vedentarpeen tyydyttämiseksi rakennettiin Sodankylän pohjoisosaan kaksi suurta tekojärveä, Lokka ja Porttipahta 1967–1970. Luonnonympäristö muuttui kokonaan rakennustöiden myötä ja osa pohjoisista kylistä, porolaitumista ja metsästys- ja kalastusmaista jäi veden alle.
Voimalaitostyömaat muuttivat Keski-Lapin ympäristöä ja itsekin muistan, kuinka seudun ihmiset päivittelivät Lokan pahoja hajuja ja sitä, kuinka altaat muuttivat ilmastoakin. Kitisen täydellinen ’koneistaminen’ vei kalat eikä lohi ole noussut jokeen enää aikoihin.
Uusina tulokkaina ympäristökuvaan ovat nousseet tuulivoimalat, joita on Keski-Lapissa jo useampia.
Kaivostyöt herättävät levottomuutta
Neljäs steppi Keski-Lapin luonnonvarojen hyödyntämisessä on ollut modernin kaivostoiminnan aloittaminen 1980-luvulta lähtien. Sinänsä maamineraalien etsimisellä on pitkät perinteet Lapin historiassa, ja geologeja on liikkunut seudulla ahkerasti. Kaivoksista ja kaivoshankkeista Pahtavaara, Sakatti ja Kevitsa sijoittuvat Sodankylään, Suurkuusikko Kittilään ja kyseisten kuntien rajalle tulee Ikkari, Savukoskelle taas Sokli.
Kansainvälinen sotilasalue militarisoi Keski-Lapin
Viides aalto Keski-Lapin alueen hyödyntämisessä liittyy maanpuolustukseen. Sodankylään perustettiin varuskunta kylmän sodan aikana 1961, mutta viime vuosina sotilaspoliittinen toiminta on seudulla laajentunut Suomen Nato-jäsenyyden (2023) myötä aivan toisiin mittoihin. Tuon tuosta näkee vieraita sotilaita kylien raiteilla ja luonnossa. Ei voi mitään, mutta historioitsijan mieleen tulee väkisinkin jatkosodan aika, jolloin vierailla sotilailla oli saksalaiset univormut.
Näiden lisäksi viimeisin ilmiö Lapin luonnon hyödyntämisestä on Lapin matkailun vähittäinen muuttuminen Euroopan eliittiä houkuttelevaksi ”erämaaksi”: Hintataso seudun lomakeskuksissa alkaa olla jo niin korkea, ettei tavallisella palkansaajalla ole kohta niihin varaa.
Lopputulema
Mitä tästä kaikesta ”riistosta” pitäisi ajatella? Tutkijan mieleen herää ainakin yksi kysymys: miten tämä kaikkinainen luonnonvarojen hulvaton hyödyntäminen on kompensoitu Keski-Lapin vanhojen lapinkylien asukkaiden eli metsäsaamelaisten jälkeläisille. Onhan meillä monet kansainvälisetkin sopimukset siitä, että alkuperäiskansoille tulee suunnata kulttuurista tukea kompensaationa heidän ”ikimuistoisten” maa-alueidensa hyödyntämisestä?
Vastaus on kylmäävä: ei ole kompensoitu mitenkään.
Ei siis ole ihme, että keskisen Lapin metsäsaamelaisten jälkeläisten mielestä tilanne on vähintäänkin epäoikeudenmukainen, on ollut jo monta sataa vuotta.
Lähde: Lähteenmäki Maria, Arktisen kansan jäljillä. Muutos ja jatkuvuus Keski-Lapin metsäsaamelaiskylissä 1700-luvulta 1900-luvulle. Siltala 2026.
Voit kommentoida tekstiä lähettämällä huomiosi nimelläsi varustettuna sähköpostiini: maria.t.lahteenmaki@gmail.com
