28.1.2023

Esineet ympärillämme ilmentävät historiamme, kulttuuriamme, omakuvaamme

 

Teekannu, Arabian valmistama, 1930-luvulta, sininen raita kannen rajana, pieniä kukkasia pulleassa kyljessä. Se on se esine ‒ jos mikään materiaalinen objekti ‒ jota olen paljon kaivannut. Sen alkuperäinen paikka oli lapsuudenkodissani keittiön talouskaapin hyllyllä: se oli lähinnä koriste, sillä meillä lukeuduttiin kahvikansaan. Teekannu oli harvinainen muisto äitini nuoruusvuosilta. Sain sen mukaani, kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan. Se oli pala suurperheen touhukasta keittiöelämää, jota kannu oli seurannut monta vuosikymmentä: isän tulon äidin maailmaan, varttuvien lasten ja ensimmäisten lastenlasten tuloja ja menoja.

Menetin kannuni muuttaessani Vallilasta Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan talosta Alppikadulle Kallioon kolmantena opiskeluvuotenani. Kun minä muuttokavereideni kanssa pakkasimme sisällä, pitkäkyntinen sieppasi yhden pakaasin asuntoni edestä. Samassa kassissa menetin Tankavaarassa kesätöiden päätteeksi vanhoilta kultamiehiltä saamani kultahippuset. Olin järkyttynyt, enkä vieläkään ole varkaudesta täysin selvinnyt.

Teekannuun symboloitui niin paljon ja inhimillistin sen: kannu ryöstettiin ja on joutunut elämään jossain ilman omaa historiaansa, ilman meidän äitimme ja perheemme tarinaa, orpona, nimettömänä. Yritin lohduttautua sillä, että kannu päätyi jollekin keräilijälle ja löysi paikkansa muiden vanhojen teekannujen hyllyltä. Varmaan se sai hyvän kodin.

Huomio materiaaliseen kulttuuriin

En ole tavarankerääjä, mitä nyt kirjoja on tullut kerättyä, mutta joihinkin esineisiin minulla on vahva emotionaalinen side. Ne esineet liittyvät ennen muuta lapsuudenkotiini, vanhempiini ja omiin lapsiini. Olen varastoinut poikieni leluja enkä kerta kaikkiaan voi laittaa kaikkea kierrätykseen.

Materiaalisen kulttuurin tutkijat nyökyttävät minulle päätään: et ole yksin. Materiaalinen historian ja kulttuurin tutkimus on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana uudelle tasolle ja on hyvin toisenlainen tulokulma kuin kansatieteen perinteinen esinekeskeinen tutkimus. Kun suoritin 1978 kansatieteen approbaturin lopputentin, kysymyksenä oli ”nuotat”. Luettelin kaikki tietämäni nuottatyypit ja alueelliset erot ja sain erinomaiset tiedot. Materiaalinen kulttuuri on osa fyysistä ympäristöämme, jota muokkaamme alati kulttuurisidonnaisella käyttäytymisellämme, kuten käsite useimmiten määritellään.

Ihmisenkaltaiset esineet

Nykytutkijat pohtivat esineiden merkityksiä paljon laaja-alaisemmin ja vivahderikkaimmin kuin menneinä vuosikymmeninä. Esineet ympäröivät meitä kaikkia, kulkevat mukanamme, asettelemme niitä kirjahyllyihin, ikkunanlaudoille, makuuhuoneisiin, kylpyhuoneisiin – joka paikkaan. Kehomme on esine, vaatteet ovat esineitä, vihkisormukset ovat esineitä, kirjat ovat esineitä, jopa tekstien sanat voidaan nähdä esineinä, kuten varhaiset kirjailijat ovat muistuttaneet. Eivätkä esineet ole vain esinekehomme ulkopuolella, vaan osin myös sisällä meissä: kierukat, tekonivelet, sydämen muoviläpät, paikat hampaissa, ruuvit murtumakohdissa.

Näyttää siltä, että esineet voivat hallita meitä, kuten tavaroiden hamstraajien surulliset tarinat osoittavat: eräätkin amerikkalaiset veljekset keräsivät 1940-luvulla niin paljon tavaroita taloonsa, että jäivät niiden loukkuun ja menehtyivät esineiden alle. Tiedetäänpä myös tapauksia, joissa vanhoilta yksinäisiltä ihmisiltä on viety tavarakasansa, jolloin he ovat ajautuneet itsetuhoon: Elämä ilman tavaroita oli heille turhaa.

Esineet ovat vahvasti kaupallistettu, ne ovat osa rikastuttavaa isoa bisnestä, ja mainostajat luovatkin tarkoituksellisesti esineille ”luonteen”. Näin ollen ei ole erikoista, että me olemme alkaneet puhutella esineitä aikaisempaa enemmän ihmisten kaltaisina olioina, jotka tuntevat ja kommunikoivat kuten ihmiset, ovat vuorovaikutuksessa kanssamme. Itsekin surin minulta riistetyn teekannun kyyneleitä, eroa minusta.

Sittemmin omat lapseni virittivät jälleen tavaroiden inhimillistämisen eetoksen: erityisesti pienille lapsille inhimillistäminen onkin luonteenomaista: nukkumaräsy, nalle, auto – niihin sisältyy paljon tunteita ja draamaa, jos ne jäävät väärään paikkaan. Materiaalisilla objekteilla on myös tarkka hierarkiansa, kuten eri ihmisryhmillä yhteiskunnallisessa elämässä. Toiset ovat omistajiensa sydäntä lähellä, ovat tärkeämpiä, varjellumpia, rakastetuimpia kuin lyhyen ajanjakson jälkeen poisheitettävät esineet: Eliitti ja köyhälistö elävät tavaramarkkinoillakin. Minäkin kaipaan vuosikymmeniä sitten menettämääni teekannua, vaikka olen saanut sen jälkeen uusia teekannuja. Menetetty ei ollut kylmä praktinen esine, vaan osa minun historiaani, osa minua.

Mikä on sinun suhteesi esineisiin?

 

Näillä sanoilla toivotan lukijoilleni ja esineilleni hyvää uutta vuotta 2023!

 

Lukuvinkkejä:

Droit Roger-Pol; Esineiden luonto 2005.

Huttunen Matti, Keräilypakko. Duodecim 30.11.2018.

Saarenheimo Marja, Esineiden perimmäisestä olemuksesta 2020.