Päiväkirja tautivyöhykkeeltä 26.3.2020
Eilen oli dramaattinen päivä.
Pääministeri Sanna Marin ilmoitti, että 1,7 miljoonan asukkaan Uusimaa eristetään muusta Suomesta jo
huomenna 27.3., jos eduskunta ehtii käsitellä sen. Yli puolet noin 880 Suomessa
testatusta tartunnasta on juuri täällä. Ravintolat pyritään sulkemaan muutaman
päivän sisällä. Olin juuri suunnitellut meneväni viikonlopuksi mökille
Hämeeseen, hallitus kielsi. Poliisit tulevat valvomaan Uudenmaan rajoilla, vain
välttämätön työ-ym. läpikulku sallitaan. Olen kohta puomien takana, sisällä tautivyöhykkeellä.
Ps. Sisäinen passijärjestelmä oli
käytössä Suomen ja Neuvostoliiton rajalla Kannaksella 1919–25: sisäisen rajan
sai ylittää vain luvan kanssa ja myös lapsilla piti olla henkilöllisyystodistus
mukanaan.
Hävettäviä tubi-muistoja
Tässä koronan leviämistä
seuratessa muistuu mieleeni oman sukuni tautihistoria: tuberkuloosi oli
1900-luvun alkupuoliskolla suvun mustasurma, jumalan rangaistua, talouden tuhoaja,
eristäjä, suuri häpeä. Tubi oli sikäli hirvittävämpi epidemia kuin korona nyt,
että se koski kaikkia, vauvoista vaareihin, se tuhosi kokonaisia perheitä.
Aluksi se ei tehnyt eroa rikkaan ja köyhän välillä. Suomalaislääkärit
kiinnittivät tautiin huomiota erityisesti 1870-luvulta lähtien, jolloin tubiin
kuolleita oli enemmän kuin muihin vakaviin kulkutauteihin, kuten punatautiin ja
isorokkoon. Tubin, risataudin ja millä nimellä sitä kulloinkin
kutsuttiin, aiheutti kylmyyttä ja kuumuutta kestävä bakteeri ja sen yleisin
muoto oli keuhkotuberkuloosi, keuhkotauti. Bakteerin eristi saksalainen bakteriologi
Robert Koch 1882, mutta kesti 70 vuotta, aina 1940-luvulle saakka, ennen kun
tepsiviä lääkkeitä löydettiin.
Tätini häpesi keuhkotautista
perhettään niin paljon, ettei kyennyt puhumaan siitä edes ikääntyneenä. Kun
tauti levisi pohjoisille rajamaille, sitä aletiin puhumaan köyhien tautina eikä
täti kokenut olleensa köyhä. Lohdutin häntä, että esimerkiksi Ruotsin hovissa
tauti riehui 1700-luvulla, ja että 1800-luvulla tubi tappoi länsimaissa enemmän
kuin mikään muu tartuntatauti yhteiskuntaluokasta riippumatta. Pietarissa
tsaarin velikin kuoli tubiin ja entäs sitten taiteilijat, joita kuoli massoittain
kalvetustautiin: Chopin, Mozart, Schubert, Brontën sisarukset, lordi Byron,
Kafka, Pushkin, Tsehov, Edgar Allan Poe… taiteilijauhreja oli joka mantereelta.
Ja Suomessakin oli sama tilanne: Edith Södergran, Katri vala, Saima Harmaja ja
Uuno Kailas…
Eristäkää lapsenne!
Tuberkuloosin erotti muista ajan
taudeista sen perheluonne. Se siirtyi ihmisestä ihmiseen ja vammautti perheen
sisäisiä ja laajempia sosiaalisia suhteita. Se eristi, se leimasi loppuiäksi.
Lapset, tuleva sukupolvi, nähtiin erityisen uhanalaisiksi tuberkuloosipedon hampaissa.
Niinpä rajaseutuja myöden levitettiin ilmoituksia: Kaikki taistelemaan
keuhkotautia vastaan! Suojelkaa lapsianne! Lasten seurustelu vieraiden kanssa
on kiellettyä! Pienokaisia ei saa hyväillä eikä suukotella! Lapset piti eristää
keuhkotautiin sairastuneista vanhemmistaan ja sisaruksistaan! Jos synnyttävä
äiti oli keuhkotautioireinen, vauva oli heti eristettävä hänestä. Sisaruksia
kiellettiin nukkumasta yhteisissä vuoteissa. He eivät saaneet käsitellä samoja
leluja, pito- eikä liinavaatteita. Kansan keskuudessa keuhkotautiin
sairastuminen koettiin kuolemantuomioksi ja keuhkotautiparantolat helvetin
esikartanoiksi. Niinpä passitusten pelossa maaseutua kiertäneitä tuberkuloosivalistajia kartettiin minkä
ehdittiin. Kansalaisia muistutettiin kaikkialla kulkuteiden varsille
liimatuilla julisteilla "Älä sylje lattialle!"
Turvakoteihin eristykseen
Kuten nyt koronan tapauksessa, myös
tuberkuloosin vastaisessa työssä valtiovalta
otti ohjat käsiinsä: Valtio määräsi, että jokaisen oli alistuttava
tuberkuloosikokeeseen. Jokainen oli velvollinen antamaan suojarokottaa itsensä.
Jokainen oli velvollinen alistumaan tarpeelliseksi katsottavaan tutkimukseen.
Jokainen perhe voitiin eristää tarvittaessa. Vuonna 1936 perustettiin
ensimmäinen ns. joulumerkkikoti Tampereelle äideistään eristetyille vauvoilla. Turvakodit saivat nimen joulumerkeistä,
joita myytiin kotien hyväksi. Pohjoisin turvakoti oli Oulussa, se toimi 1945–69.
Vauvapotilaista siellä ehti olla 1900. Jos vauvojen vanhemmat menehtyivät
tautiin, vauvat adoptoitiin.
Toinen, aikuisten eristämisen
muoto oli keuhkotautiparantolat, joista
ensimmäinen perustettiin 1889 Kannakselle Uudellekirkolle ja ensimmäinen lastenparantola
1901 Tenholaan Hangon lähelle. Parantoloita nousi mäntykankaille ympäri Suomea
kymmenittäin. Ihmisten joukkotarkastukset aloitettiin 1930-luvun alussa, ja röntgenkuvaukset
otettiin käyttöön 1940-luvulla. Alusta lähtien asetuksia ja lakeja laadittiin, kirjallisuutta
levitettiin, elokuvia kuvattiin ja komiteat istuivat. Vuonna 1946 perustettiin
Tuberkuloosiliitto kokoamaan yhteen paikalliset yhdistykset ja alueelliset
piirit.
Uusi elämäntapa epidemian jälkeen
Kaikella näillä toimilla – eli valtiovallan
yksityisten perheiden arkeen kajoamisella – oli laajoja yhteiskunnallisia ja
taloudellisia seuraamuksia. Perheen hygieniamaailma muuttui täysin, siivouksesta
tuli arvo sinänsä, nukkumisjärjestelyt muuttuivat, kun lapsia alettiin nukuttaa
omissa sängyissään, keskinäinen perheen läheinen kanssakäyminen etääntyi,
vauvanhoito muuttui – eipä siis erikoista, että ensimmäinen pahvinen ensisänky
tavaroineen eli äitiyspakkaus lanseerattiin
juuri 1938, sairaanhoito edistyi, kansanvalistuskirjallisuus alkoi painottua
terveyskysymyksiin jne. Kaiken kaikkiaan valtiollinen, viranomaiskontrolli
perheistä tiukkeni. Tubi muutti merkittävästi myös perheiden taloudellisia positioita: taudin
vaurioittaman perheen talous romahti, jos sairastunut oli isä, henkisesti
haavoittui, jos sairastunut oli äiti. Lapsille se jätti ikuiset jäljet.
