30.12.2020

Kavennettu elämäni 2020

 

Saatiinpas koronavuosi 2020 lymyiltyä läpi nurkissa, toiset onnistuneesti, toiset vähemmän onnistuneesti. Itse ja omaiseni olemme, ainakin toistaiseksi, säästyneet taudilta. Vaikka kulkutautipeliä ei ole vielä voitettu, katseet on käännetty jo toiveikkaasti sunnuntaina 27.12.2020 aloitettuihin rokotuksiin. Psykologisesti on tärkeää, että ne aloitettiin vielä tämän vuoden puolella. Ensimmäisenä Suomessa rokotettiin lähellä kotiani olevalla Helsingin Meilahden sairaalakampuksella teho-osastojen hoitohenkilökuntaa, ja hyvä niin. Kyseessä oli Pfizerin ja Biontechin kehittämä rokote, joka sai EU-komissiolta myyntiluvan maanantaina 21.12.2020. Helpotuksen huokausta varjostaa takavasemmalla näkyvät covid-19-muunnokset. Päteeköhän niihinkin rokotus, jonka aion ottaa kunhan vuoroni tulee.

Tänään, 30.12.2020, tautitilanne on viranomaislaskelmien mukaan Suomessa seuraava: Ilmoitettuja tautitapauksia maassa on kaikkiaan noin 36.000 ja näytteitä testattu noin 2,5 miljoonaa. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 556. Tauti ei valikoidu sukupuolen mukaan, sillä menehtyneistä 51% on miehiä ja 49% naisia. Sen sijaan tauti kaataa nimenomaan iäkkäämpää väkeä: Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta. Maailmanlaajuisesti tautiin on kuollut jo 1,7 miljoonaa ihmistä.

Oma kotialueeni, Helsinki, on tänään jälleen leviämisvaiheessa; Se harmittaa, suruttaa, väsyttää ja melkein jo suututtaakin, vaikka tiedetään tietysti, että tiheimmin asutuilla seuduilla leviämisriski on huomattavan suuri verrattuna harvaanasuttuihin seutuihin. Onneksi meitä ei suljettu jouluksi kuten tehtiin keväällä, nyt päästiin sentään mökille. Ihmisten sopeutumiskyky on kyllä ihailtavaa, ainakin vastuullisen suomalaisenemmistön osalta.

Omakin käyttäytymiseni on jo rutinoitunut oloja vastaavaksi, ja koko elämäni kaventunut; muovihansikkaat ja maski päälle kauppaan ja kaupungille asioille lähtiessä, tyhjän tilan etsintää, maskittomien vältteleminen. Sali, teatteri, konsertit ja kuppilat listattu yli, kavereita nähdään pihalla. Televisiosta/netistä katsotaan enemmän elokuvia kuin ennen: hyvät katsottiin heti, huonompia moititaan, mutta katsotaan silti paremman puutteessa. Netistä tuli avarampi ikkuna ulos maailmaan, kun loma- ja työmatkat ulkomaille peruuntuivat. E-kirjoja kuunnellaan jonossa, kohta en erota kirjaa toisesta. Ja töitä tehdään enemmän kuin ennen.

Kodin sisäinen toimintapiiri, kulkureitit, ovat muuttuneet etätyön myötä, olohuoneesta on tullut työpiste, hallista toinen, kirjoja ja muistiinpanopinkkoja on siellä täällä, sohvalla, tuolilla, ruokapöydällä. Työ on vallannut kodin ja mielen, kohta sielunkin. Se on uudelleenrytmittänyt koko vuorokausi- ja viikkokierron: päivät, illat, aamuyöt, viikonloput ovat muuttuneet työnteon ajoiksi aikaisempaakin enemmän. Selkää jo särkee, samoin silmiä. Eikö tämä kavennettu elämänmuoto jo lopu!

Maaliskuun 18. päivän 2020 pandemianvastaisten toimenpiteiden julistamisen ja etenkin Uudenmaan eristämisen (25.3.– 15.4.2020) jälkeen alkoivat maskit tihenevästi ilmestyä raitiovaunujen matkustajille Helsingissä. Kesällä kuri herpaantui, mutta syksyllä maskit taas lisääntyivät, nyt aikaisempaa värikkäämpinä: kestokangasmaskit, logomaskit ja taidemaskit ilmestyivät piristämään katukuvaa. Niistä tuli hauskoja joululahjoja ystäville. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin!

 

Näillä sanoilla toivotan kaikkea parempaa ja hyvää vuodelle 2021!

PS. Muistattehan ettei Tieteen päiviä 13.–17.1.2021 ole peruttu

Katso, kuuntele, osallistu:

Ohjelma: https://www.tieteenpaivat.fi/fi/ohjelma-2021

 

1 kommentti:

  1. Arvoisa Blogisti, kiitos kirjoitukistasi, tosin ainahan niitä voisi ilmestyä useamminkin. Kiitos myös infosta, joka koski Tieteen päiviä, nyt on hieno mahdollisuus seurata nittä ihan paikan päälle menemättä.
    Kuiten Hyvää vuotta 2021, joka toivottavasti on koronattomampi ja siten yhteisöllisempi. Mennyt vuosihan opetti meille, miten tärkeita toiset ihmiset ovat omalle hyvinvoinnille!

    VastaaPoista