Anomus on allekirjoitettu 12.3.1930:
“Minä kansalainen Johan T. pyydän
Hallituksen osastoa hommaamaan minut Neuvostoliiton kansalaiseksi…. Takaajat
Ville P. ja Arttu A.”
Johan T. oli yksi noin 32 000
suomalaisesta, jotka ylittivät valtionrajan asettuakseen uuteen maahan,
aloittaakseen alusta ylistävin sanoin propagoidussa työläisten hallitsemassa
Karjalassa. Se oli luvattu maa, jossa saisi puhua selvää suomea, työtä olisi
tarjolla runsaasti, asunnot olisivat lämpimiä ja lapset pääsisivät ilmaiseen
kouluun.
Anomusta kirjoittaessaan Johan,
kotipuolessa Jussiksi mainittu, kertoo olevansa 33-vuotias ja syntyneensä
Kuopion läänissä. Lapsuudenkokemukset eivätkä liioin tulevaisuudenennusteetkaan
olleet kehuttavia: Hänen äitinsä pystyi huolehtimaan syntyneestä isättömästä pojastaan
vain puolitoista kuukautta, minkä jälkeen Jussi-vauva ”myytiin kunnan toimesta”.
Vauva joutui vuokra-asunnossa eläneen ja Lapuan liikettä kannattaneen
kirvesmiehen perheeseen. Kunnan kontrahti kesti aina vuoden kerrallaan, mutta kasvattiperhe
pysyi kuitenkin samana, kunnes lähityöt vaihtuivat 15-vuotiaana reissumiehen
töihin.
***
Aluksi Jussi hankkiutui Lappiin
pohjoisille tukkityömaille. Elettiin vuotta 1912. Savotoilla oli edelleen levotonta
vuosien 1906‒1909 yhteenottojen takia. Kemi-yhtiön työmailla Sallassa ja Sodankylässä
oli ollut ennennäkemättömät, peräti 3000:n tukkityöläisen lakot työskentely- ja
palkkaustilanteen korjaamiseksi: yhtiö tarjosi kehnoa ruokaa kovaan hintaan eikä
miehillä ollut oikeutta kuulua ammattijärjestöihin. Lisäksi talvikautena
alennettiin palkkoja. Paikalle haalittujen rikkureiden ja lakkolaisten välille
syntyi käsikähmää, jopa ammuskelua. Liikehdintä sai tukki- ja uittotyöläiset
järjestäytymään Tukkityöläisten renkaaksi. Vastaiskuna yhtiö sulki erämaissa olleet
ruokapisteet, mikä johti Sodankylässä ruokavaraston ryöstöön ja tekijöiden
koviin rangaistuksiin. Ilmapiiri savotoilla oli räjähdysarka. Vaikka lakkolaiset
hävisivätkin taistelunsa parempien elinolojen puolesta, tapahtumat radikalisoimat
tukkityöläisiä vielä pitkään.
***
Voi vain kuvitella, miten jännitteinen työilmapiiri vaikutti eristyksissä olevissa kämppäyhteisöissä nuoreen Jussiin. Vuonna 1918 ollessaan 21-vuotias muutti töihin Kajaaniin sahalle. Sen jälkeen hän kiersi sahatyöläisenä Kemistä Joensuuhun ja Kotkasta Kuopioon. Hän sai kuitenkin potkut, kun meni mukaan ammattijärjestötoimintaan. Hän jatkoi Kuopiosta matkaansa Suojärven sahoille töihin, mutta työnantajat löysivät hänet pian mustilta listaltaan, ja jälleen oli maantie edessä. Työhön pestautuminen oli listojen takia vaikeaa ja lopulta tammikuussa 1927 Jussi siirtyi Neuvosto-Karjalaan. Kolmen vuoden perästä hän haki kansalaisuutta. Hän kertoi hakemuksessaan, ettei hän Suomen sisällissodan aikana ollut kummankaan, ei valkoisten eikä punaisten, puolella. Lukiessaan anomusta bolsevikkisatraappi oletettavasti alleviivasi hänen nimensä mustalla: epäilyttävä henkilö, lieneekö lähetetty vakooja.
***
Jussin työhistoria on hyvin tuttu monista itärajan yli lähteneiden suomalaisten taloudellisten pakolaisten, niin naisten kuin miestenkin, jälkeensä jättämistä dokumenteista. Liittyminen ammattiosastoihin tai aktiivisuus työväenjärjestöissä johti monta kertaa työttömyyteen. Se taas sai hakeutumaan itärajan yli, jossa kehuttiin olevan yllin kyllin työtä. Totta totisesti, työtä todellakin oli, mutta etenkin loikkareiden kohdalla sitä oli usein tarjolla vain aidoin eristetyillä leireillä, karkotetuille taas kaukana Siperiassa tai pohjoisessa Vorkutassa, mahdollisimman etäällä Suomen rajasta.
Lisätietoja suomalaisista taloudellisista ja poliittisista pakolaisista Neuvosto-Karjalassa
1918‒1938 ks. Lähteenmäki Maria, Punapakolaiset. Gaudeamus 2022.
