Urbaani Karjala hyödyntää luontoa ja historiaa

Olen tutkijaryhmäni kanssa pohtinut, miltä näyttää 2000-luvun karjalaisuus. Hankettamme rahoittaa Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Ainakaan nykykarjalaisuus ei ole enää evakkokertomusten maalaismaisemaa, käenkukuntaa ja muita nostalgisia tarinoita. Vai onko sittenkin? Kuinka tiukasti meihin suomalaisiin iskostettu pakkosiirtolaisuuteen kiinnittyvä kertomus karjalaisuudesta on kantanut vuosikymmenien yli? Hankkeemme aluksi tartuimme ajankohtaiseen aiheeseen eli seurasimme karjalaisiksi oletettujen Itä-Suomen kaupunkien, Joensuun, Imatran ja Lappeenrannan, sähköistä eli digitaalista omakuvaa. Miten karjalaiset kaupungit puhuvat karjalaisuudestaan?

Kaupungithan omaavat profiilinsa, erityisen paikan tuntunsa, ja toisinaan suorastaan personoituvat kukin tavallaan. Kaupungin luonnetta rakentaa sen hallinto yhdessä yhteisön asukkaiden kanssa kunkin ajan yhteiskunnallisessa kontekstissa. Ajan myötä profiili muovautuu uudelleen hyödyntäen historiallista ja uutta kuvastoa. Kaupunkien visuaalinen ulkoasu kuuluu olennaisena osana kaupunkien julkikuvaan, ja totutuilla värimaailmoilla ja ikonografioilla voi olla paitsi paikallisesti myös yleisemminkin suuri merkitys seudun kiinnostavuuteen muun muassa matkailun, opiskelun ja bisneksen näkökulmista. Paikkoja tuotetaan visuaalisesti, kielellisesti ja symbolisesti, ja tässä prosessissa tehdyt valinnat ovat myös vallankäyttöä. Siksi paikallisyhteisöjen asukkaiden on syytä olla hereillä. Ei ole aivan yhdentekevää, millaisen profiilin kukin kaupunki tai kylä saa.

 

Joensuu, sinivalko korvasi karjalaiset värit

Joensuun kaupungintalon torniin nousi 26.9.2019 kirkkaansininen lippu, jota koristi valkoinen tyylitelty J-kirjan. Karjalaisen vaakunalipun tilalle kohonnut tunnus oli lukuisten kahvipöytäkeskustelujen aiheena. Eräs opiskelijani kritisoi sitä kiukkuisesti, kun luennolla kysyin kuulijoilta muutoksesta. Kaupunki tiedotti uudistuksesta some-päivityksellä, jota kuvitti muffinisin muotoinen Marttojen kanssa suunniteltu Joensuu-pulla. Leivonnaisen päällä oli sininen pensasmustikka ja alla Oiva Toikan suunnittelema Kastehelmi-lasilautanen. Sinivalkoiseen yleissuomalaiseen kuvastoon siirtymistä perusteltiin etenkin digitaalisten kanavien merkityksen kasvulla. Sinisen kerrottiin tulevan kaupungin läpi virtaavasta Pielisjoesta. Muina väreinä olivat Karjalaan viittaava haalea punainen, luontoa esille tuova vihreä ja appelsiinista innoituksensa saanut oranssi. Moni ihmetteli, missä Joensuussa kasvaa appelsiinipuita.

Kaupungin viestinnässä käytetään käsitettä ”kaupungin persoona”, joka määriteltiin avoimeksi, oivaltavaksi, vähän oudoksi ja pohjoismaiseksi. Aikaisempi verkkotiedotuksen visuaalinen ilme oli ollut punaisen, mustan ja pinkin varassa, ja vuonna 2013 käyttöön otettu logo oli ollut lähellä historiallisiin alueimaginaareihin liittyviä piirteitä: kaupungin nimessä olevan o-kirjaimen sisäpuolelle oli asetettu kaupungin viimeksi vuonna 1957 päivitetty punamustahopeinen, karjalainen, vaakuna. Karjalaisuuteen viittasi ehkä myös sosiaalisessa mediassa logon kanssa käytetty teksti: Joensuu – kaupunki idässä. Sinivalkoinen J•esuu -tyylitelty nimilogo on jäänyt Joensuun paikallisbussien ja rautatieaseman viereen nousseen uuden linja-autoaseman julkisivuihin, vaikka kaupungintalon torniin onkin palautettu Karjalan historiaan viittaava punamustahopeinen lippu. Siirtymä sinivalkoiseen lippuun näytti olleen liikaa useimmille kaupunkilaisille, jotka haluavat tulla nähdyksi historiallisen Karjalan perinteenkantajina.

”Metsäkaupungin” imagoa kantaa Joensuun torilla vahtia pitävä Susi kosiomatkalla -patsas (2006). Kaupunkilaiset, kansainväliset vaihto-oppilaat ja turistit ottavat ahkerasti suden kanssa selfieitä ja pukevat sitä erilaisiin asusteisiin, ja siitä tuli some-päivitysten suosittu aihe. Joensuun kaupungin esittelyvideossa (2014) susi, suurieleinen rocktähti, saapuu kaupungin lentokentälle. Keskustaan matkaavan limusiinin ikkunasta nähdään metsäkoneita, tutkijoita, koripalloa sekä Ilosaarirockin lava sudelle hurraavine yleisöinen. Lopulta susi istahtaa penkilleen torin reunaan nautittuaan sitä ennen karjalanpiirakan. Oikeasti metsissä lymyävän aran suden suosio on ollut niin suuri, että kosiosusi on saanut rinnalleen, turvavälin päähän tosin, Morshukan vuonna 2019, jota sitäkin hellitään kesäisin ja talvisin vaihtuvilla kirjavilla huiveilla ja liinoilla.

 

Imatran virta kantaa Venäjälle

Pitkää historiaa kantaa myös Imatran julkinen kuva: sitä edustaa Vuoksi ja Imatrankoski, jo 1800-luvun kansainvälisestikin kuulu turistikohde. Kaupunkikuvassa sekä luonto että kulttuuri kytkeytyvät tarinaan jo Kalevalassa mainittuun Imatrankoskeen, ”Kaakkois-Suomen ainoaan kansallismaisemaan”. Näihin kuvastoihin ei kuitenkaan ole jääty. Kaupungin brändikäsikirjan kannessa poseeraa urbaani hipsterihahmo. Modernisoituvasta Imatra-kuvasta kertoo myös Pariisin kevät -yhtyeen biisi Imatrankoski (2011). Sitä ryydittävää matkailuhoukuttimeksi tehtyä videota taustoittaa vedellinen maisema: Kuvissa mies syö mansikoita suihkulähteessä, artisti soittaa kitaraa märkäpuvussa järvessä maaten, eri-ikäisiä ihmisiä nauttii kesäpäivästä vesialtaan äärellä, saippuakuplat lentävät, ajetaan sirkuspyörällä, jongleerataan, grillissä paistuivat makkarat. Laajakulmakuvassa avautuu sininen järvenselkä, jonka keskellä meloo mies SUP-laudalla.

Vesiluonto hallitsee Imatra-kuvaa kaupungin mediassa. Imatran asukaslehti teki vuoden 2018 alussa kyselyn asukkaiden Imatraan liittyvistä mielikuvista, nosti valtaosa vastaajasta imatralaisuuden ytimeksi kosken ja Vuoksen. Toinen yhtä vahva elementti kaupungin tunnussa on rajalla olo ja ylirajaisuus. Svetogorsk, entinen Enso, on aivan rajalinjan takana.

 

Lappeenranta, varuskunnasta kestävän kehityksen kaupungiksi

Lappeenrannan kaupunkimediassa paikkaa kehutaan rennoksi ja tuttavalliseksi, kaupungiksi, jota leimaa kaverillisuus, yhteisöllisyys ja vieraanvaraisuus. Samoin kuin Joensuu ja Imatra, myös Lappeenranta hyödyntää omakuvassaan paikallista luontoa ja etenkin Saimaalle avautua maisemaa, ja painottaa kestävän kehityksen tematiikkaa. ”Vaihda kuplasi vihreämpään”, kehottaa Lappeenrannan kaupungin Facebook-sivulla pyörivä vihreäsävyinen video. Kaupunki on luonut kestävyyden ympärille ilmastopääkaupunkibrändin. Vuonna 2009 käyttöön otetussa markkinointilogossa pääväreinä ovat sininen ja vihreä: vihreällä korostetaan kaupungin kestävän kehityksen tavoitteita, luonnonläheisyyttä, uusiutuvaa energiaa ja metsäteollisuutta, sininen viittaa Saimaaseen ja Suomeen. Logoon liitetty teksti ”Lappeenranta – kansainvälinen yliopistokaupunki” luo taas mielikuvaa kaupungista, joka pohjaa käytäntönsä tutkittuun tietoon. Lappeenranta voitti vuonna 2020 European Green Leaf 2021 -palkinnon olemalla toinen Euroopan vihreimmistä alle 100 000 asukkaan kaupungeista. Tästä ilmoitettiin kaupunkilaisille Instagram-tilin iloisella kuvalla ja tekstillä ”Myö tehtiin se!”

Siinä missä Joensuun tienoon kulttuuria ja elämäntapaa on tehty tunnetuksi Markku Pölösen elokuvilla ja Karjalan kunnailla -sarjalla, on uutta Lappeenrantaa rakennettu kansainvälisemmin tv:n rikossarjalla Sorjonen (englanniksi Border town): voiko parempaa mainosta itäsuomalasinen kaupunki saada!

                                                            ***

Lappeenrannalla on tutkimistamme itäsuomalaisista kaupungeista vanhin urbaani juonne: se sai kaupunkioikeudet jo 1649.  Vuonna 1848 perustettu Joensuu on puolestaan pitkään mielletty metsän keskellä ja järven rannalla sijaitsevaksi puukaupungiksi, jossa maaseutu ulottui keskelle kaupunkia. Imatra puolestaan sai 1948 kauppalan ja 1971 kaupungin statuksen, ja sitä on kuvattu savupiipputeollisuuden ja koskiturismin kaupungiksi. 2000-luvulle tultaessa kyseisten kaupunkien profiilit ovat muuttuneet ja yhtenäistyneet palvelu- ja koulukaupunkipainotteisiksi. Kaupunkeja yhdistää näiden lisäksi itärajan läheisyys ja oletettu karjalaisuus, sijaitsevathan ne Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakunnissa. Omakuvissaan kukin kaupunki on pitänyt kiinni karjalainen kaupunki –leimastaan viitaten Karjalan ylirajaiseen historiaan ja karjalaisten ihmisten jo stereotyyppisiksi käyneisin luonteenpiirteisiin.

                                                         ***

Nyt kun kukin meistä suunnittelee lomamatkailun kohteita, niin ehdottomasti voin suositella Itä-Suomen reittiä: luontoa, kansallispuistoja, virtaavia koskia, pikkukaupunkien keskustojen, terasseja, museoita, historiaa, rajan läheisyyttä ja – kuulua karjalaisuutta eri maustein väritettynä! Tervemenoa!

                                                           ***

Muitakin hyviä uutisia lomasesongin lähentymisen lisäksi mahtuu viimepäiviin: Valtioneuvosto antoi yleisistunnossaan tiistaina 27.4.2021 asetukset valmiuslain toimivaltuuksien käytön kumoamisesta ja totesi, että maassa eivät enää vallitse valmiuslain 3 §:ssä tarkoitetut poikkeusolot. Hallitus katsoo, että koronavirusepidemia on hallittavissa viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksin. No hyvä, olemme matkalla purkuja kohti. Tosin ei ole syytä rynnätä joukkotilaisuuksiin, kulkutaudin muunnelmat kun leviävät tällä kertaa Intiasta. Itse sain Pfizer-rokotteen ensimmäisen pistoksen viime viikolla. Kiitos siitä: ehkä syksyllä pääsen jo reissuun muuallekin kuin karjalaisiin kaupunkeihin :)

Näillä terveisillä hauskaa wappua!

 

                                                           ***

Lisälukemista:

Oona Ilmolahti, Maria Lähteenmäki, Sinikka Selin & Anssi Neuvonen, Biteillä maalatut omakuvat urbanisoituneessa Karjalassa. Historiallinen Aikakauskirja 1/2021, 51–65.