Lappi on saanut harvoin niin paljon mediahuomiota kuin meneillään olevan rajansulkuprosessin aikana. Edellisen kerran seutu pääsi otsikoihin vuodenvaihteessa 2015‒2016, jolloin Norja sulki Storskogin ylityspaikkansa. Se käänsi Kuolasta tulleiden turvapaikanhakijoiden virran Suomen itärajalle, Raja-Jooseppiin ja Sallaan, joiden kautta tuli Lappiin 1700 henkilöä. Lapin länsirajan läpi Tornion kautta tulijoita oli huomattavan paljon enemmän, noin 30 000. Pääministeri Petteri Orpo on todennut pakolaisiin viitaten, että ”Kyllä se jo vaatii todellista vaivaa, että lähtee sinne”. Lausumassa heitetty ”sinne”-sana viittaa monien lappilaisten mielestä ikävästi vanhaan tuttuun tapaan arvottaa Lappi periferiana, Suomen syrjäisenä siirtomaana, jonne voi kasata sitä, mitä ei haluta nähdä etelässä, kuten pakolaisia ja vierassotilaita.
Ristiriitaiset tulevaisuudenkuvat
Kun rajaa suljetaan idän suuntaan, avataan sitä länteen. Tulevaisuudensuunnitelmissa Lappia ei nähdä vain mahdollisena pakolaisvirtojen ränninä, vaan visiot ovat suureellisemmat. Muun muassa Sodankylän partisaaniseminaarissa (14.10.) UPI:n johtaja Mika Aaltola visioi Lapin uusien upeiden valtateiden, rautateiden ja lentokenttien, Nato-sotilaiden kansoittamien tyhjien kylien ja virkistyneen elinkeinoelämän keitaaksi. Samalaisia tulevaisuudenkuvia myös Lapin maakunnan hallinnon, kaupan ja matkailun johtajat ovat jo luonnostelleet. Maakuntajohtaja Mika Riipi on todennut Lapissa olevan jo nyt vahvat varuskunnat ja niitä tullaan hänen mukaansa varmasti vahvistamaan Nato-joukkojen myötä (mm. Yle 16.5.2022).
Kaikki, kuten luontoarvojen suojelijat, reppureissaajat ja saamelaisaktivistit, eivät katso hyvällä Lapin asteittaista militarisoimista eli täplittymistä varuskunnilla ja vierailla sotilailla. Siitähän vanhemmalla sukupolvella on omat ristiriitaiset muistonsa: Jatkosodan aikana enimmillään noin 220 000 saksalaista sotilasta oli seudulla kuin kotonaan Suomen sotilasjohdon luovutettua kevyesti maakunnan Saksan sotilashallintoalueeksi. Sekin muistetaan, että yhteistyön lopussa Lappi oli raunioina. Nuorempaa polvea huolettaa etenkin porolaidunten ja Natura-alueiden silpominen.
Lapin militarisoinnin toinen aalto
Uusi arktinen maailmanjärjestys tuntuu koskettavan jälleen etenkin Keski-Lappia. Seudun ensimmäinen sotilaallinen varustamisaalto toteutettiin kylmän sodan aikana 1960-luvun alussa, kun Sodankylän jääkäripataljoona aloitti toimintansa. Sotilasyksikön juuret ovat Kannaksella, syksyllä 1918 rajasulun aikana perustetussa Terijoen rajavartiopataljoonassa. Nykyisin Sodankylän ja Rovaniemen pataljoonat tunnetaan Lapin Jääkäriprikaatina. Se ja eurooppalaisittain erittäin laaja Rovajärven ampuma-alue vastaa sotilaiden koulutuksesta vaativiin arktisiin olosuhteisiin. Yksikkö on Suomen johtava talvisodankäynnin keskus. Joukot ovat viime kuukausina harjoitellut ahkerasti monikansallisten Nato-joukkojen kanssa Jäämeren toimintapiirissä. Juuri nämä yhteisharjoitukset ovat herättäneet maakuntajohdon silmissä dollarinnäköisiä toiveita, toisten mielissä puolestaan huolta Lapin muuttamisesta sotilasalueeksi.
Kasvava vartiosto, tiukentuva kontrolli
Nato-Suomen ja vahvasti modernein asein varustetun Kuolan alueen naapuruus lisää ylikansallisten joukkojen määrää Lapissa, samoin kuin arktisia sotaharjoituksia. Se tarkoittaa myös kiristyvää ulkoista ja sisäistä kontrollia. Kun itäraja suljettiin edellisen kerran ensin kokonaan ja sitten yhden raja-aseman varaan 1920‒1930-luvulla, perustettiin rajan pintaan rajavartiopataljoona ja erityinen Rajamaan komendanttikunta, turvallisuuspoliisin (EK:n) yksikkö, vahvistettu tulli sekä värvättiin paikallinen poliisi ja suojeluskunnat rajan valvontaan. Nykyisin maanpuolustushenkeä on puhallettu etenkin rajaseudun kunnissa, ja järjestetty lasten ampumaharjoituksia kuin sotilaspojille konsanaan.
Rajaseudun puhdistus
Raja-asemien sulkemisella ja lähialueen aidoittamisella on varjopuolensa: esteet kulkuväylillä siirtävät laittomat rajanylitykset metsätaipaleille. Historiasta tunnemme 15 000 suomalaisen helpot loikkaukset itänaapuriin 1930-luvulla. Tuhannet jäivät ansaan rajan taakse itänaapurin sulkiessa rajansa. Omaa rajaseutuaan se puhdisti karkotuksilla ja pakkomuutoilla. Koko sotienvälisen ajan maiden välillä oli vain yksi virallinen ylityspaikka Kannaksella. Suomi ei sulkenut edes mustimpina Stalinin terrorin aikoina maarajaansa Neuvostoliittoon. Luottamuksen vahvistuessa ylirajaisen bisneksen, kuten Tuulomajoen vesivoimalaitosten, Kostamuksen ja Svetogorskin työmaiden myötä, alettiin vapautua kylmän sodan kohmeesta.
Lapin nykyinen muuttuva geopoliittinen asema kertoo konkreettisimmillaan, että talvi on jälleen tulossa, kohme palaamassa. Rajaseuduilla sen huomaa ensimmäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti