Gotska Sandön, ohutta yläpilveä

Radion merisäätiedotuksen tasaisen tylsästi luettu mantra lapsuuden vuosilta - Kotka Rankki, Utsjoki Kevo, Gotska Sandön… - kaikuu korvissa kun katson Gotlannin karttaa. Siis täällä on tuo mystinen Gotska Sandön, gotlantilainen hiekkasaari! Olen edennyt Väinö Voionmaan jalanjäljillä Visbyhyn, missä hänen isoisänsä isä, Olof Wallin, syntyi 1728. Olihan minun nähtävä tämä mesta, ja hyvä oli, että tulin: Gotlannin saari osoittautuu monella tavalla antoisaksi.

Matka Gotlantiin vie oman aikansa. Ruotsin laivan leppoisista tunnelmista siirrytään autolla joustavasti Tukholmasta kohti Nynäshamnia, noin 80 km etelään päin suuntautuvalle valtatielle 73. Bussiyhteyskin löytyy, ellei lähde reissuun omalla autolla. Nynäshamnissä tie vie suoraan satamaan, jossa sattuu olemaan kesämarkkinat. Mustikat ja vadelmat evääksi ja sitten Destination Gotlant -laivaan, missä edetään ruotsalaisen järjestäytyneesti lipussa nimetyille paikoille. Yllättäen merimatka kestää kolmisen tuntia; olin ajatellut lyhyempää purjehdusrupeamaa. Kandee ottaa siis Gotlanti-aiheinen dekkari matkalukemiseksi. Kun Olof Wallin lähti Visbystä Tukholmaan 1700-luvun puolivälissä räätälin oppiin, hän on voinut päästä manterelle paikallisten talonpoikien mukana, kalastusveneessä tai kauppalaivassa. Tuohon maailmanaikaan keskiaikainen, 3,5 km pituisella muurilla suljettu Visby eli kaupasta, kalastuksesta ja maataloudesta. Saarella, joka on noin parisataa km pitkä ja leveimmältä kohdaltaan noin 50 km, on kaksi suuruusaikaa ennen nykyistä turistiryntäystä: 1200–1300-luvulla Hansan yhtenä etappina ja Olofin elinaikana eli 1700-luvulla sotilaallisena vartiopaikkana.

Jotta saisin konkreettisen käsityksen saaren elämästä 1700-luvulla, matkasin Visbystä pohjoiseen Bungen kylään. Siellä on ulkoilmamuseo meidän Seurasaaren tapaan, tosin paljon pienemmin kokoelmin. Siellä on autenttinen, kahden sukupolven 1700-luvun talonpoikaistalo ja maalattiainen kalastajan maja. Gotlannissa on näyttänyt olevan suuria maatiloja ja koko joukko maatyöläisiä, renkejä ja piikoja. Bungesta pääsee lautalle (jonne on pitkä jono eli tarvitsee varata aikaa sinne mennäkseen), joka vie Lammassaareen, Fåröhön, josta taas lähtee laiva Gotska Sandöhön. Merimatkaa tuonne alavalle hiekkaiselle saarelle on 40 km. Myös mantereelta, Nynäshamnista, pääsee saarelle, joka on nykyään kokonaan luonnonsuojelualuetta. Siellä on kuitenkin mahdollista retkeillä ja telttailla.

Matkalla takaisin Visbyhyn voi ihmetellä sinistä laguunia, joka on koonnut ison joukon matkailijoita ja paikallisia uimaan, sekä Kappelshamnissa kymmentä modernia tuulimyllyä ja tien jakamaa möykkäävää KRAB:n betonitehdasta. Upean kauniita oranssinpunaisia luonnonunikkoja ja muita kesän kukoistustaan eläviä kukkia kaunistaa maalaismaisia tienvarsia. Rentouttava pysähdyspaikka on myös Lickershamn; sieltä saa ostettua muun muassa herkullista juuri savustettua kalaa.

Visbyn kaupunki muistuttaa Tallinnaa. Turisteja on paljon, pääosin ruotsalaisia, kaiken ikäisiä. Onneksi ns. Tukholmaviikko (nuorten varakkaiden tukholmalaisten bailausmatka Visbyhyn) on ohi. Kaupunki on nykyään Unescon arvokkaiden kulttuuripaikkojen listalla eikä ihme; keskiaikaisia rakennuksia on vielä parisensataa, vanhan porvariskaupungin maamerkit ja symbolit paikallaan ja muuri monine portteineen briljantissa kunnossa. Kaupunginmuseossa suositaan keskiaikaa ja Hansan suuruudenaikoja. Arvokas kaupunkikeskusta on suljettu autoilta, joskin muurin sisällä oleviin hotelleihin pääsee kierrettyä sataman reunalta.

Kesän lähes ainoat hellepäivät osuvat juuri Gotlannin vierailuni aikaan, ja vilvoitusta kulkija sai pulahtamalla Itämeren aaltoihin ja pistäytymällä kaupungin lukuisissa kuppiloissa ja ruokaloissa, joita on jokaisen lompakolle sopivia. Jättäessäni saaren oli pakko ostaa tuliaisiksi maukasta gotlantilaista lammasmakkaraa ja juustoa.