Professori Päiviö Tommilan muistolle (1931‒2022)

 

Akateemikko, Helsingin yliopiston Suomen historian professori Päiviö Tommila menehtyi 91-vuotiaana 18.11.2022. Muistelen hänen persoonaansa kiitollisena.

Aloitin akateemisen urani Helsingin yliopistossa professori Tommilan assistenttina 1990-luvun alussa. Hänen lähdettyään eläkkeelle 1994, siirryin professori Heikki Ylikankaan assistentiksi. 1990-luku oli minulle nuorena tutkijana ja opettajana näin ollen ja nimenomaan näiden herrojen luotsaamana erittäin merkittävää yliopistoyhteisöön sijoittumisen aikaa. Opin noina vuosina lähes kaiken akateemisista käytännöistä, verkostoista ja ennen muuta tieteen tekemisestä.

Olen kiitollinen Tommilalle kuin myös Ylikankaalle noista oppivuosista: lähdekriittistä, kansainvälistä ja ennakkoluulotonta historiantutkimusta. Oppi on painunut syvälle historiantutkimuksen tekemisen tapoihini. Kun Tommila painotti lähdekriittistä ajattelua, Ylikangas rohkaisi tekemään tulkintoja. Kumpikin korosti tutkimusten yhteiskunnallista relevanssia. Kun siihen lisätään vielä edesmenneen professori Hannu Soikkasen sosiaalihistoriallinen tulokulma ja dosenttien, myöhemmin professoreiden Päivi Setälän ja Marjatta Hietalan naistutkimuspanostus, huomasin kasvaneeni yhteiskuntahistorioitsijaksi.

Olin opiskellut historian maisteritutkinnon Tommilan ja apulaisprofessori Helge Pohjolan-Pirhosen johdolla, joten tunsin Tommilan entuudestaan perinteitä arvostavana, laajasti verkostoituneena ja korrektina professorina. Assistentuuriani aloittaessani sain häneltä lahjaksi hänen väitöskirjansa: La Finlande dans la politique européenne en 1809–1815. Kohtelias muistutus siitä, että myös Suomen historiaa on vietävä muualle maailmaan ja kirjoitettava muillakin kielillä kuin suomeksi.

Pari anekdoottia sallittakoon muistellessani professori Tommilaa. Hänen assistenttinaan sain paljon vastuuta, mikä oli minulle erittäin opettavaista. – Huoneemme olivat vastapäätä Heimolan 5. kerroksessa, ovet olivat tietysti avoinna ja professorin tarvitsi vain nostaa kättään, kun assistentti riensi paikalle. Nyt, kun itsekin olen professori, olisi toivottavaa, että professorit saisivat takaisin oppilaakseen ja nuoremmaksi keskustelukumppanikseen assistentin! Sain assistenttiaikanani järjestettäväkseni niin maisteri- kuin tutkijaseminaarit, joten historiantutkimuksen laaja kirjo avautui eteeni. Noina vuosian tiesin tasan tarkkaan, millaista historiantutkimusta tehtiin missäkin Suomen yliopistossa.

Erään kerran sain Tommilalta järjestettäväksi opintomatkan Tarton yliopistoon. Siitä tuli ikimuistoinen: Tommila oli tunnettu Viro-ystävä ja jatko-opiskelijaryhmämme kiersi paitsi yliopistoa, kävi tutustumassa myös arkistoihin ja opiskelija-asuntolaan. Se oli ensikosketukseni kuuluun Tarton yliopistoon ja rajalla olemisen problematiikkaan. Viimeisenä professorivuonnaan Tommila kutsui ryhmämme kotiinsa, missä hänen rouvansa oli järjestänyt meille mainion tarjoilun.

Toinen anekdoottini liittyy väitöskaronkkaani keväällä 1995. Kuten tuohon aikaan oli tapana, kaikki laitoksen professorit osallistuivat myös itse väitöstilaisuuteen istumalla eturivissä. Laitoksemme professori Matti Klinge oli erityisen tarkka sen suhteen, että akateemisia traditioita noudatettiin. Itse karonkassa kiitin asianmukaisesti professori Tommilaa kaikesta tuesta ja rehvakkaasti muistelin siinä ohimennen, kuinka Tommila oli suhtautunut väitöskirja-aiheeseeni: Eikö nyt mitään muuta teemaa löytynyt kuin työläisnaiset? Tähän muisteluuni Tommila vastasi hyväntuulisesti, että mitä vielä, kyllä hän on naisista aina pitänyt!

Kolmas välähdyksenomainen muistikuvani liittyy ilmastonmuutokseen. Tapaus ajoittuu opiskeluaikaani. Tommila piti silloin tällöin suullisia tenttejä ja olin lukenut ilmastonmuutosta koskevan teoksen: ympäristöhistoria eli 1980-luvun alussa nousukauttaan ja olin siitä luonnonsuojelijana kovin kiinnostunut. Kun pohdin vastauksessani lämpötilan nousun vaikutuksia, Tommila kysyi tarkentaen, mitä tapahtuisi, jos maapallon lämpötila nousisi 2 astetta. Kiemurtelin siinä ja yritin keksiä jotain, jolloin professori sanoi: Se olisi katastrofi! Niinpä, sanopa se paremmin.