Kiitos professori Hannu Soikkanen (1930–2020)

 Suru-uutinen professori Hannu Soikkasen poismenosta (9.5.2020) saavutti minut vasta tänään, kun Sdp:n historiatoimikunnan kokouksessa ex-pääjohtaja Erkki Liikasen, professori Seppo Hentilän, professori Pauli Kettusen, toimikunnan sihteerin Jukka Hakon ja taloustieteilijä Jukka Pekkarisen ja historioitsija Tapio Bergholmin kanssa yhdessä muistelimme kunnioittaen työväenliikkeen historiantutkimuksen grand old mania. Meillä kaikilla oli omat muistomme ja sattumuksemme Soikkaseen liittyen.

 

Oman ammattihistorioitsijaurani aamunkoiton näkökulmasta Hannulla oli suuri merkitys. Kun opiskelin Helsingin yliopistossa historiaa ja yhteiskunnallisia aineita 1978–82 ja työskentelin Työväen Arkistossa sen jälkeen, sosiaalihistorian professori Soikkasen luennot ja osaamisalue olivat juuri niitä, jotka kiehtoivat erityisesti mieltäni. Hannun nostamia teemoja olivat tavallisten ihmisten arki, poliittinen aktiivisuus ja mobilisaatio, paikallinen toimijuus versus keskusvalta, sisällissodan moni-ilmeisyys, Sdp:n sisäiset valtakamppailut, mikron ja makron lomittaminen, erityisen ja yleisen suhteet.

Luennoitsijana Soikkanen oli touhukas, setämäinen ja herätti kiinnostusta pohtimalla ääneen eri mahdollisuuksien historiaa, vaihtamalla näkökulmaa arjesta vallan kamareihin. Hän antoi opiskelijoille kuvan itsestään helposti lähestyttävänä, korrektina ja miellyttävänä ihmisenä. Tenttivastausten sivuun hän kirjoitti rohkaisevia kommentteja ”hyvä havainto”, ”hyvin sanottu” jne. Huomasi, kuinka tarkkaan hän luki vastaukset, ja kuinka velvoittavana hän piti opettamista.

Kun sitten olin saanut maisterinpaperini käteeni ja työskennellyt Työväen Arkistossa työväenliikkeen tutkijoiden seassa muutamia vuosia, alkoi minua harmittaa seikka, ettei työläisnaisista ollut tehty juuri mitään akateemista tutkimusta. Järjestin työläisnaisliikkeen aineistot arkistossa, mutta kukaan ei niitä käyttänyt. Ilmaisin huoleni Hannulle, ja kerroin – 1980-luvun yltäkylläisyydessä kun elettiin – että Suomen Akatemia jakaa hankerahaa naistutkimukseen. Vuonna 1984 dosentti Päivi Setälä oli saanut ensimmäisen naishistorian hankkeen rahoituksen, mutta sen projektin kaikki osatutkimukset käsittelivät porvarillisia naisia. Ehdotin, että voisin tehdä hakemuksen hankkeeksi, ja tarvitsisin siihen professorin allekirjoituksen. Soikkanen suostui yhdellä ehdolla; tutkimus pitää saada sitten valmiiksi. Minä vakuutin käsi sydämellä, että kyllä tulee. Ja niinpä saimme rahan ja pääsin tekemään ensin lisensiaattitutkimustani ja Helsingin yliopiston historian laitokselle assistentiksi siirryttyäni väitöskirjaani ”Mahdollisuuksien aika” (1995). Ilman Hannun allekirjoitusta tutkimusrahaa ei varmaankaan olisi tullut. Iso kiitos Hannu Soikkaselle tien näyttämisestä ja portin avaamisesta.

Jo väitöskirjallaan ”Sosialismin tulo Suomeen” (1961) Soikkanen viitoitti omaa kiinnostustaan nimenomaan työväenliikkeen historiaa kohtaan, mutta samalla loi pohjaa meille monille nykyisille professoreille, joiden tutkimusintresseihin kuuluu työväen ja työväenliikkeen historia ja kansanvallan kehityskulut. Väitöksensä jälkeen Soikkanen teki paljon tilaustöitä, mutta itselleni tärkeitä lähdekiroja ovat olleet ”Luovutetun Karjalan työväenliikkeen historia” (1970), ja käsikirjana tietysti Sdp:n historiasarja ”Koti kansavaltaa” (1975, 1987, 1991). Kun Soikkanen täytti 60 vuotta 1990, pääsin mukaan kirjoittamaan artikkelin hänen juhlakirjaansa ”Jännittävä työväenhistoria” (toim. Marja Rantala). Kirjan nimi kuvaa osuvasti Soikkasen asennetta historiantutkimukseen. Kun juhlakirjoja tulikin kaksi, päivitteli Soikkanen asiaa aidosti ihmetellen ja ihastellen.

Lämmin kiitos opettajalle ja ohjastajalle, professori Hannu Soikkaselle, kunnioitettu on sinun muistosi.

Hannu Veli Soikkanen (s. 4.8.1930 Kuusankoskella, k. Helsingissä 9.5.2020). Työläisperheestä kotoisin. Isä autonkuljettaja Albin Soikkanen, äiti Naima Sihvola. Ylioppilas Kouvolan lyseo 1949, FK 1953, FM 1954, FL 1955, FT 1965 Turun yliopisto. Turun yliopiston Suomen historian dosentti. Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian dosentti 1967. Sosiaalihistorian henkilökohtainen ylim. professori 1976–1993 Helsingin yliopisto. Puoliso TK, lehtori Vuokko Puttonen 1957. Lapset Kalle 1958, Antti 1960 ja Kaisa-Leena 1964–1987.