Tuberkuloosi surmasi kokonaisia perheitä

 

Päiväkirja tautivyöhykkeeltä 26.3.2020

Eilen oli dramaattinen päivä. Pääministeri Sanna Marin ilmoitti, että 1,7 miljoonan asukkaan Uusimaa eristetään muusta Suomesta jo huomenna 27.3., jos eduskunta ehtii käsitellä sen. Yli puolet noin 880 Suomessa testatusta tartunnasta on juuri täällä. Ravintolat pyritään sulkemaan muutaman päivän sisällä. Olin juuri suunnitellut meneväni viikonlopuksi mökille Hämeeseen, hallitus kielsi. Poliisit tulevat valvomaan Uudenmaan rajoilla, vain välttämätön työ-ym. läpikulku sallitaan. Olen kohta puomien takana, sisällä tautivyöhykkeellä.

Ps. Sisäinen passijärjestelmä oli käytössä Suomen ja Neuvostoliiton rajalla Kannaksella 1919–25: sisäisen rajan sai ylittää vain luvan kanssa ja myös lapsilla piti olla henkilöllisyystodistus mukanaan.

Hävettäviä tubi-muistoja

Tässä koronan leviämistä seuratessa muistuu mieleeni oman sukuni tautihistoria: tuberkuloosi oli 1900-luvun alkupuoliskolla suvun mustasurma, jumalan rangaistua, talouden tuhoaja, eristäjä, suuri häpeä. Tubi oli sikäli hirvittävämpi epidemia kuin korona nyt, että se koski kaikkia, vauvoista vaareihin, se tuhosi kokonaisia perheitä. Aluksi se ei tehnyt eroa rikkaan ja köyhän välillä. Suomalaislääkärit kiinnittivät tautiin huomiota erityisesti 1870-luvulta lähtien, jolloin tubiin kuolleita oli enemmän kuin muihin vakaviin kulkutauteihin, kuten punatautiin ja isorokkoon. Tubin, risataudin ja millä nimellä sitä kulloinkin kutsuttiin, aiheutti kylmyyttä ja kuumuutta kestävä bakteeri ja sen yleisin muoto oli keuhkotuberkuloosi, keuhkotauti. Bakteerin eristi saksalainen bakteriologi Robert Koch 1882, mutta kesti 70 vuotta, aina 1940-luvulle saakka, ennen kun tepsiviä lääkkeitä löydettiin.

Tätini häpesi keuhkotautista perhettään niin paljon, ettei kyennyt puhumaan siitä edes ikääntyneenä. Kun tauti levisi pohjoisille rajamaille, sitä aletiin puhumaan köyhien tautina eikä täti kokenut olleensa köyhä. Lohdutin häntä, että esimerkiksi Ruotsin hovissa tauti riehui 1700-luvulla, ja että 1800-luvulla tubi tappoi länsimaissa enemmän kuin mikään muu tartuntatauti yhteiskuntaluokasta riippumatta. Pietarissa tsaarin velikin kuoli tubiin ja entäs sitten taiteilijat, joita kuoli massoittain kalvetustautiin: Chopin, Mozart, Schubert, Brontën sisarukset, lordi Byron, Kafka, Pushkin, Tsehov, Edgar Allan Poe… taiteilijauhreja oli joka mantereelta. Ja Suomessakin oli sama tilanne: Edith Södergran, Katri vala, Saima Harmaja ja Uuno Kailas…

Eristäkää lapsenne!

Tuberkuloosin erotti muista ajan taudeista sen perheluonne. Se siirtyi ihmisestä ihmiseen ja vammautti perheen sisäisiä ja laajempia sosiaalisia suhteita. Se eristi, se leimasi loppuiäksi. Lapset, tuleva sukupolvi, nähtiin erityisen uhanalaisiksi tuberkuloosipedon hampaissa. Niinpä rajaseutuja myöden levitettiin ilmoituksia: Kaikki taistelemaan keuhkotautia vastaan! Suojelkaa lapsianne! Lasten seurustelu vieraiden kanssa on kiellettyä! Pienokaisia ei saa hyväillä eikä suukotella! Lapset piti eristää keuhkotautiin sairastuneista vanhemmistaan ja sisaruksistaan! Jos synnyttävä äiti oli keuhkotautioireinen, vauva oli heti eristettävä hänestä. Sisaruksia kiellettiin nukkumasta yhteisissä vuoteissa. He eivät saaneet käsitellä samoja leluja, pito- eikä liinavaatteita. Kansan keskuudessa keuhkotautiin sairastuminen koettiin kuolemantuomioksi ja keuhkotautiparantolat helvetin esikartanoiksi. Niinpä passitusten pelossa maaseutua kiertäneitä tuberkuloosivalistajia kartettiin minkä ehdittiin. Kansalaisia muistutettiin kaikkialla kulkuteiden varsille liimatuilla julisteilla "Älä sylje lattialle!"

Turvakoteihin eristykseen

Kuten nyt koronan tapauksessa, myös tuberkuloosin vastaisessa työssä valtiovalta otti ohjat käsiinsä: Valtio määräsi, että jokaisen oli alistuttava tuberkuloosikokeeseen. Jokainen oli velvollinen antamaan suojarokottaa itsensä. Jokainen oli velvollinen alistumaan tarpeelliseksi katsottavaan tutkimukseen. Jokainen perhe voitiin eristää tarvittaessa. Vuonna 1936 perustettiin ensimmäinen ns. joulumerkkikoti Tampereelle äideistään eristetyille vauvoilla. Turvakodit saivat nimen joulumerkeistä, joita myytiin kotien hyväksi. Pohjoisin turvakoti oli Oulussa, se toimi 1945–69. Vauvapotilaista siellä ehti olla 1900. Jos vauvojen vanhemmat menehtyivät tautiin, vauvat adoptoitiin. 

Toinen, aikuisten eristämisen muoto oli keuhkotautiparantolat, joista ensimmäinen perustettiin 1889 Kannakselle Uudellekirkolle ja ensimmäinen lastenparantola 1901 Tenholaan Hangon lähelle. Parantoloita nousi mäntykankaille ympäri Suomea kymmenittäin. Ihmisten joukkotarkastukset aloitettiin 1930-luvun alussa, ja röntgenkuvaukset otettiin käyttöön 1940-luvulla. Alusta lähtien asetuksia ja lakeja laadittiin, kirjallisuutta levitettiin, elokuvia kuvattiin ja komiteat istuivat. Vuonna 1946 perustettiin Tuberkuloosiliitto kokoamaan yhteen paikalliset yhdistykset ja alueelliset piirit.

Uusi elämäntapa epidemian jälkeen

Kaikella näillä toimilla – eli valtiovallan yksityisten perheiden arkeen kajoamisella – oli laajoja yhteiskunnallisia ja taloudellisia seuraamuksia. Perheen hygieniamaailma muuttui täysin, siivouksesta tuli arvo sinänsä, nukkumisjärjestelyt muuttuivat, kun lapsia alettiin nukuttaa omissa sängyissään, keskinäinen perheen läheinen kanssakäyminen etääntyi, vauvanhoito muuttui – eipä siis erikoista, että ensimmäinen pahvinen ensisänky tavaroineen eli äitiyspakkaus lanseerattiin juuri 1938, sairaanhoito edistyi, kansanvalistuskirjallisuus alkoi painottua terveyskysymyksiin jne. Kaiken kaikkiaan valtiollinen, viranomaiskontrolli perheistä tiukkeni. Tubi muutti merkittävästi myös perheiden taloudellisia positioita: taudin vaurioittaman perheen talous romahti, jos sairastunut oli isä, henkisesti haavoittui, jos sairastunut oli äiti. Lapsille se jätti ikuiset jäljet.