Green Belt Saksan kansalliseksi luonnonmuistomerkiksi

Kuljimme pitkin rajan pintaa; vasemmalla oli korkea aita, ja sen takana hoitamatonta metsää ja pensaikkoa: siellä oli vapauden valtakunta, Länsi-Saksa. Oikealla puolella rajaa sen sijaan avautui avara kenttä, parturoitu maa, kaksinkertainen viisimetrinen aita, juoksuhautamainen syvänne ja tähystystorni: se oli itää, työläisten paratiisia – ei ihme, että sinne oli niin vaikea päästä. Vai mitenkä se olikaan: aivan niin, toisinpäin. Paratiisista oli äärimmäisen vaikea päästä pois.

Moni halusi sitä kuitenkin, ja kymmenet laittomat rajanylittäjät ammuttiin. Me rajanpintaa oppaan perässä kulkeneet ja hiljaisiksi käyneet turistit siirryimme läheiseen Eichfeldin rajamuseoon, Grenzlandmuseumiin, missä koko tarina kerrottiin kaikelle kansalle laidasta lukien. Museo oli entisen rajanylityspaikan vieressä: valokuvista näimme, millainen raja oli ollut 1945–89.  Se ilmensi totalitarismia, siinä konkretisoituivat kahlittu ihminen, kontrolli, oikeudettomuus vapaaseen kulkemiseen ja puhumiseen, poliittinen vankeus ja väärinkäytetty ideologia.

1980-luvulla idän ja lännen sillanrakentajat, kuten Mihail Gorbatshov, kehittivät idean Euroopan vihreästä vyöhykkeestä (European Green Belt), joka myötäilee entisen sosialismia epäonnisesti kokeilleen itäblogin ja läntisen kapitalistisen länsiblogin välissä. Koska länsiblogin rajanpinta jätettiin lähes koskemattomaksi, kasvoi läpi Euroopan Jäämereltä Mustalle merelle/Adrianmerelle vihreä metsävyöhyke.

Saksalaiset ympäristöaktivistit ja -tutkijat ovat rakentaneet ideaa, että osa kaikkiaan noin 1400 km käsittäneestä Länsi-Saksa–Itä-Saksa-rajasta, 763 km, nimettäisiin ’kansalliseksi luonnonmonumentiksi’ (National Nature Monument) museoineen päivineen. Etenkin Thüringenin osavaltio on naisjohtonsa aktiivisella kannustuksella hommannut hanketta. Kun kokoonnuimme European Green Belt- konferenssiin upeisiin historiallisiin Wartburgin linnamaisemiin ja Eisenachin pikkukaupungin ympäristöön, Thüringenin parlamentti hyväksyi kyseisen pätkän kansalliseksi luonnonmonumentiksi (9.11.2018). Runsaan kahden miljoonan asukkaan Thüringen sijaitsee Keski-Saksassa Erfurt keskuksenaan.

Ks. kotisivut European Green Belt Association https://www.europeangreenbelt.org/news/news/the-european-green-belt-in-thuringia-is-a-national-national-nature-monument/

 

Viimeisten vuosikymmenten aikana luonnonperintö – joka käsittää luonnonsuojelun ja luonnonhistorian kannalta merkittävät luontokohteet – on entistä useammin noussut kulttuuriperinnön rinnalle ja lomaan puhuttaessa paikallisista ja alueellisista omakuvista ja profiloinneista. Yleisimmin määriteltynä luonnonmuistomerkeillä tarkoitetaan suojeltuja luonnonmuodostumia, kuten puita, puuryhmiä, siirtolohkareita ja kuten tässä, erityistä historiallista luonnonmaisemaa. Luonnonmuodostumia voidaan suojella paitsi historiallisista syistä, myös niiden kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen ja tieteellisen arvon vuoksi.

 

Se, miten luontoa ja kulttuuria esitetään suurelle yleisölle, on ollut kovassa muutoksessa sitten 1970-luvun. Museokentällä alettiin puhua muun muassa ekomuseoista, sosiaalisista museoista sekä esinekeskeisen museoinnin laajentamisesta kohti aineettoman kulttuuriperinnön ja luonnonperinnön esittämistä. Tiukkaan erillisiksi määritellyistä kulttuurihistoriallisista museoista, luonnontieteellisistä museoista ja taidemuseoista haluttiin luoda uusia kokonaisuuksia, jossa kulttuuri ja luonto solauttaisivat kädet toistensa lomahan. Aineeton kulttuuriperintö kattaa kaikki ihmisen toimintapiirit: Se on perintöä, joka ilmenee arkisissa touhuissamme, kuten kerrottua muistitietoa, juhlamenoja, leikkejä, kokkaustaitoja ja luontoa koskevaa kansantietoa. Saksan Green Belt-pätkän nimeäminen kansalliseksi luonnonmonumentiksi on konkreettinen lopputulema tästä yhdistämistyöstä. Hienoa!

Näillä puheilla toivotan kaikille luonnonrauhallista joulun aikaa ja kulttuurista uutta vuotta 2019!

Ehkä ensi vuonna taas ehdin kirjoitella matkakuulumisia ahkerammin kuin ekstra-kiireisinä vuosina 2017–2018. 

Vuosi 2019 tunnetaan Euroopan historian hulluna vuotena, joten ehkä pääsemme jo vähän etäämmälle näistä suomalaisuuden ydintä kiusaavista poikkeusvuosista, kuten itsenäistymisprosessin pohdinnasta ja sisällissodasta, josta on kirjoitettu tänä vuonna niin paljon. Tässä kyllä alkaa odotella jo vähän kekseliäimpiä tutkimusteemoja! Mitäs Mauno Koivisto sanoikaan sopuleista.

Viimeaikaiset julkaisut:

Oona Ilmolahti, Maria Lähteenmäki, Jani Karhu & Alexander Osipov, ’Vihreä museo: paikallinen luonnonperintö ja ekomuseoliike.’ Ilmestyy joulukuussa 2018, Elore 2/2018.

Lähteenmäki Maria, ’Satunnaisesti venäläinen Viipuri. Kamppailu julkisuudesta toisena sortokautena.’ Teoksessa Satunnaisesti Suomessa. Toim. Marko Lamberg, Ulla Piela & Hanna Snellman. Kalevalaseuran vuosikirja 97. SKS. Helsinki 2018, 270–296.

Ks. myös GreenZoneProjectin, Koneen säätiön rahoittaman hankkeemme kotisivu: www.greenzoneproject.com