Tuntematon sotilas on nykypäivän Kalevala

Olin elokuvissa katsomassa entisen historianopiskelijan Aku Louhimiehen tulkintaa Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Ensinnäkin hatunnoston paikka; kuka uskaltaa edes lähteä tulkitsemaan sellaista ikonista teosta kuin Tuntematon. Louhimies on kunnianhimoinen mies ja halusi kiivetä Edvin Laineen ja Rauni Mollbergin kanssa saman kaapin päälle. Onnistui siinä tavoitteessaan. Olen ihan tyytyväinen; itsenäisyyspäivän elokuvallinen kotiohjelmani monipuolistuu kolmanneksella.

Elokuva on erilainen kuin muut versiot muutamassa seikassa: Lehdon fanit pettyvät katkerasti. Tämä kiusattu hahmo on ohuttakin ohuempi, olisi voinut jättää pois kokonaan. Louhimiehelle rooli ei viesti mitään. Rokan vaimon rooli on niin ikään ohutta tuijottelua. Rokka ja vaimo ovat elokuvassa epätasapari, liian näytelty suhde. Että on vaikea luoda uskottavaa naisfiguuria sodan maailmaan. Myöskään punakapinallisen torpparitaustan omaavan, kansan rakastaman Koskelan rooli ei ole puhutellut urbaania Louhimiestä. Hän jättää hyvästit sisällissodalle, kuka sitä enää jaksaa kantaa nuorille tarjolle. Ei liioin vanhanaikaiseksi jäänyt naistennaurattaja Rahikainen innosta tasa-arvoisen koulutuksen käynyttä Louhimiestä. Kuinka monta kertaa Rahikainen on synnyttänyt nauranremahduksia yleisössä, mutta ei enää. Sen sijaan Louhimies on romantikko; vahvan sosiaalisen omantunnon omaava, punasteleva Hietanen on yllättävän tuore, poikamainen. Hyvä, että joku muistuttaa, että kuvatut sotapojat olivat niin nuoria, vähän maailmaa nähneitä poikasia.

Parhaan roolin on elokuvassa saanut Eero Aho Rokkana. Selvästi Louhimiestä on innoittanut nimenomaan Rokka-tarina. Häneen on panostettu, hän on elokuvan tukipylväs, hänen ympärilleen rakentuu yli puolet elokuvasta. Eikä ihme, menetetyn ja ikävöidyn Kannaksen maanviljelijä, suorasuu, omilla jaloillaan seisova, tovereista huolta pitävä, rehti isänmaallinen mies, joka ei herroja kumartele. Voiko parempaa ihannemiestä löytääkään. Yliaikainen suomalainen mies. Eläköön hän, tuumii Louhimies. Ja hyvin elääkin. Kantaa koko elokuvaa.

Viimeistään tämän Louhimiehen päivityksen jälkeen voidaan se nähdä: Tuntemattomasta on tullut 2000-luvun Kalevala. Ja Rokka on saanut itseoikeutetusti Väinämöisen roolin. Molemmissa asuu muinainen suomalaiskarjalaisuus, arveltu viisaus ja voima, kivijalka kaikelle sille (miehiselle) todellisuudelle missä olemme nyt, Suomelle.