Hunting for beavers and gold in Lapland

In English

Suomeksi

The regional identity of my home area, the Central Lapland in Finland has changed dramatically in the last 300 years. During the time of my forefathers and -mothers the region was famous for it’s wild animals and the land of Europe’s last wilderness. Nowadays the area is an internationally well-known winter resort, and desired target of a modern mining activity.

The old Lapp village or better said siida of Sodankylä is my birth place and has been my family's home site hundreds of years. As it is common in these latitudes, also my ancestors were the Lapp (Sami) people of Kemi Lapland. My forefather, Hans Aska (1685-1759) used to be an elder of his Lapp village near the center of Sodankylä parish. During the times of Hans the hottest debate was dealing with the issue, could he keep his Sami privileges for beaver dams although he married with a daughter of Finnish pioneer settler. The crown court of Lapland accepted Hans’ complaint and he got the right to continue his beaver hunting in the lands of his Lapp village. In that time, in the beginning of the 18^th century, beavers and other wild fur animals were “the gold of Lapland”. 

By a twist of fate, Hans was a one of the last inhabitants of Sodankylä who got the right for the ancient Sami hunting places; pioneer settlers colonized rapidly Sodankylä and also the Lapp people changed their source of living from hunting to agriculture which the state supported. During the 19^th century the majority of the inhabitants of Sodankylä were so called mixed people and only few of them considered themselves anymore as Lapps. My grand-grand-father and Hans’ son’s son’s son’s son Tuomas Aikio (1843-1929) was a farmer with cattle and although he had also reindeers, his identity was Finnish. A huge cultural and identification change of my family and other families of the Central Lapland had happened during these 150 years.

During my time, from the 1960s to present, Sodankylä has changed again a lot. When I was a kid, the large artificial lakes of Lokka and Porttipahta were built and the environmental landscape changed dramatically, agriculture become unprofitable and the forest work was mechanized. A huge migration wave took place and young people started to build their new identities as factory workers in the southern towns of Sweden and Finland. Because of the Cold War a military garrison was opened in Sodankylä and new people arrived to the municipality from other garrison places of Finland. All in all, during the 1960s-1980s the region lost it’s image as a land of small farms and brave loggers. The rich findings of minerals made both in Sodankylä and Kittilä in the 1980s awakened hope for the better future of the region.

The Kevitsa mine near the village of Petkula and owned by the Canadian First Quantum Minerals Ltd, has revitalized the village life of Sodankylä and the community has got new inhabitants, miners; the mine is employing ca. 200-500 workers and produces nickel and copper. The same phenomenon has happened also in Kittilä, the municipality neighboring Sodankylä. Today I spend more time in my cottage in Kittilä than in Sodankylä, and that is why I have followed the development of Lapland also from the point of view of Kittilä. My cottage lies in the village of Sirkka which is known better as Levi. It is the most popular winter resort area in Finland and well known tourist attraction place among foreigners as well; ten thousands of Russian, English, French etc. slalom skiers and free time travelers spend their holidays there every year.

The Suurikuusikko (in English a big fir forest) gold mine lies about 50 kilometers north-east from the center of Levi, and almost all the workers of the mine live in Levi. Suurikuusikko, owned by the Canadian Agnico Eagle Miners Ldt, is the biggest gold mine in Europe. It has ca. 400 employers.  A separate sub-community for mine workers has been built only a couple of kilometers to the north from the Levi tourist hotels; the private houses and rental flats look very nice and picturesque. However, mine employs often large among of contract workers and that is why labor force changes quite often.

When we compare previous times with the present situation, the biggest change has happened in ownership of natural resources. My Lapp ancestors owned their hunting regions collectively, today international companies are gathering the profits of the Lappish mines.  The Finnish Government has eagerly allow mining permits for international companies due to employment situation in so called peripheral mine areas in North and East Finland.

 

Lapin suuri harppaus: Majavien pyynnistä kullan metsästykseen

Kotiseutuni Keski-Lapin alueellinen identiteetti on muuttunut valtavasti viimeisen 300 vuoden aikana. Esi-isieni ja -äitieni aikana alue oli tunnettu turkiseläinten pyyntipaikkana ja Euroopan viimeisimpänä erämaana. Nykyään seutu on kansainvälisesti tunnettu talvilomakeskus ja modernin kaivostoiminnan haluttu kohde.

Vanha lapinkylä eli siida Sodankylä on syntymäpaikkani ja iänikuisen sukuni koti vuosisatoja. Kuten on tavallista näillä leveysasteilla, myös minun esivanhempani ovat olleet Kemin Lapin lappalaisia. Esi-isäni Hans Aska (1685-1759) oli kylänvanhin Sodankylän kirkonkylän lähellä olleessa lapinkylässään. Vanhan Hansin aikana tunteita kuohuttanut kiistakysymys oli, saisiko hän säilyttää lappalaisille kuuluneen oikeutensa majavapatoihinsa vaikka avioitui suomalaisen uudisasukkaan tyttären kanssa. Hans valitti asiaansa käräjille, joka myöntyi tämän vaatimuksiin ja niin Hans sai jatkaa vielä hetken metsästäjän ammattiaan. Tuohon aikaan, 1700-luvun alussa, majavan nahat ja turkikset olivat ”Lapin kultaa”.

Kohtalon oikusta Hansin elämä ajoittui aikaan, jolloin suuri muutos ravisteli Lappia: lappalaisten pyyntitouhut saivat jäädä kun uudisasukkaiden joukot valtasivat enemmistön Sodankylänkin asukaskunnasta. Nämä harjoittivat kruunun suosimaa maanviljelystä ja karjanhoitoa ja Hansin askareet ja osaamiset olivat kohta mennyttä maailmaa. 1700-1800-luvun taitteessa suuri osa Sodankylän väestä oli muuttoliikkeen vuoksi etniseltä taustaltaan ns. sekaväestöä. Isoisäni isä Tuomas Aikio (1843-1929) oli jo maanviljelijä ja vaikka hänellä oli myös poroja, oli hän etniseltä identiteetiltään jo suomalainen; Kemin lappalaisten kieli, tavat, pukeutuminen, ruokakulttuuri jne olivat häipyneet menneisyyden hämäriin. Hansin ja hänen pojan-pojan-pojan-poikansa Tuomaksen elämänkaarien välissä, noin 150 vuoden ajanjaksolla, Keski-Lappi muuttui peruuttamattomasti, kun perheiden kulttuurit ja identifikaatiot siirtyivät rajusti paikaltaan.

Minun omien muistikuvien aikaan, jotka alkavat 1960-luvulta, on alueella tapahtunut muutos paljon nopeampi. Kun olin lapsi, valtavat tekojärvet Lokka ja Porttipahta rakennettiin, mikä näkyi suoraan ympäristömuutoksina, maanviljelystä tuli tuottamatonta ja savottahommatkin menettivät metsätöiden koneistuksen takia entisen hohtonsa. Nuori väki lähti siirtolaiseksi ja alkoi rakentaa uutta identiteettiä tehdastyöläisinä Etelä-Ruotsin ja -Suomen kaupungeissa. Maailmallinen kylmä sota heijastui pohjanperillekin kun Sodankylän varuskunta aloitti toimintansa ja uutta väkeä Suomen muilta varuskuntapaikkakunnilta muutti kuntaan. Paikkakunnan tuntu haki uutta muotoaan, kun sinnikkäiden karjankasvattajien ja urheiden savottasällien aikana päättyi. 1980-luvulle tultaessa ensimmäiset lupaavat malmiesiintymät löydettiin sekä Sodankylästä että Kittilästä, mikä herätti toiveita paremmasta tulevaisuudesta. 

Petkulan kylän lähellä oleva Kevitsan monimalmikaivos, jonka omistaa kanadalainen First Quantum Minerals Ltd, on elävöittänyt Sodankylän elämää kun kunta on saanut uuden työläisjoukon, mainarit. Kaivos työllistää 200-500 henkilöä ja se tuottaa nikkeli- ja kuparirikasteita. Samanlainen ilmiö on tapahtunut myös Kittilässä, Sodankylän naapurissa. Itse vietän tätä nykyä enemmän aikaa Kittilässä kuin Sodankylässä, koska mökkini sijaitsee Sirkan kylässä, mikä tunnetaan paremmin suosittuna talvilomakohteena Levinä. Kymmeniätuhansia venäläisiä, englantilaisia, ranskalaisia jne turisteja lomailee kylässämme joka vuosi.

Noin 50 km Leviltä lähellä Kiistalan kylää sijaitsee Suurikuusikon kultakaivos, jonka työntekijöistä valtaosa asuu Levillä. Kaivoksen omistaa kanadalainen Agnico Eagle Miners Ltd, ja se on Euroopan suurin kultakaivos. Pari kilometriä pohjoiseen Levin turistihumusta sijaitsee mainareiden yhteisö, nättejä omakotitaloja perheellisille ja vuokrataloja sinkuille. Idylli ei ehkä ole aivan täydellinen, sillä kylällä kerrotaan, että työvoima vaihtuu keikkatyöntekijöiden runsauden takia useinkin.

Verrattuna nykyistä kaivosbuumin leimaamaa Keski-Lapin suurta murrosta vanhaan aikaan, voidaan nähdä, että merkitsevin muutos koskee luonnonresurssien ja niistä saatujen voittojen omistusta. Lappalaiset esi-isäni omistivat pyyntimaansa kollektiivisesti, nykyiset pyyntimiehet ovat kansainvälisiä firmoja. Suomen hallitus n kernaasti luovuttanut kaivoslupia ulkomaisille yrityksille olletenkin työvoimapoliittisista syistä: Pohjois- ja Itä-Suomen väki kun tarvitsee kipeästi uusia työpaikkoja.