OI JÄÄMEREN TUOKSU


Astuin laivaan Tromssan laiturista. Olin odottanut puolen yön aikaan ajoittuvaa laivaan pääsyä Skarvenissa, sataman ehkä suosituimmassa kapakassa. Kävin myös vilkaisemassa Järnvägsstationissa näkyisikö tuttuja. Ei näkynyt, enkä kuullut puhuttavan suomea - yksi loosihan tuossa kuulussa Rautatieasema-ravintolassahan oli suomalaissiirtolaisten valloittama. Tai ainakin oli jokunen vuosi sitten kun suunnistin lähemmin tässä Jäämeren helmessä, maailman pohjoisimmassa yliopistokaupungissa.

Nyt kaupunki oli hiljainen, tihkutti naftisti vettä, mutta ilma oli yllättävän lämmin lokakuuksi. Jos ei näkynyt tuttuja, niin yksi oli ja pysyi. Tuoksu. Kalan, teräksen, hyisen meren ja jäisen tuulen tuoksu. Kun ensimmäisen kerran oleskelin Ruijassa 1977, työpaikkanani oli Berlevågin kalatehdas. Silloin mittailimme työkavereitteni kanssa edestakaisin pienen Berlevågin raittia hautausmaalta tunturiylängölle ja ajattelimme, että kalatehtaiden kylät haisivat liian ankarasti turskalle. Nyt Jäämeren rantapaikoissa tuntuu olevan toinen tuoksu. Hajuhistoriani on näiltä osin muuttunut ilkeästä hajusta Jäämeren tuoksuksi, innostavaksi, ihanan arktiseksi paikkojen tunnuksi.

Laiva johon astuin, oli niin norjalaisittain nimetty Trollfjordiksi, komea kuin mikä. Läpinäkyvät hissit ja viihtyisät salongit, ruokaa ja välipalaa yltäkylläisesti. Toisin kuin meidän kotoisilla Ruotsinlaivoillamme, kun ostat lipun Hurtigruteniin, siihen sisältyy kaikki ruokailut ja muut työtarpeet. Hintakaan ei ollut päätä huimaava, noin 300 euroa kahdesta yöstä omassa ikkunallisessa hytissä. Kuulemma auton ottaminen mukaan ei sekään ollut kovin kallista. Olin aivan menettää holttini kun löysin avoimelta 8. kannelta jacuzzin niemeltä ”Artic Pool”: kylpijän kattona vain arktinen taivas! Laivareittiä pitkin Norjan rannikkoa Kirkenesistä eteläiseen Bergeniin mainostettiin vaatimattomasti ”The Worlds most beautiful voyage”. Hengen nostattamiseksi näköalakannella oli myös ”Polar Bar” ja poronsarvet seinällä. Mainoslehtinen lupasi vielä, että ”travelling with Hurtigruten creates memories for life”. Tämähän näytti tosi lupaavalta, elämyksiä tiedossa!

Hurtigrutenilla, Jäämeren pikalinjalla, on pitkä historiansa. Jo 1893 Richard With -niminen merikapteeni Lofooteilta alkoi seilata Vesteraalen-laivalla kerran kesäviikossa Hammerfestin ja Trondheimin väliä. Talvikuukausina matka oli vähän lyhyempi, Tromssasta Trondheimiin. Laivareitin avaamisella oli erittäin merkittävät seuraukset. Se avasi vuorisen ja vuonoisen Norjan rannikon asukkaille koko muun maailman, etenkin etelän keskukset, kiihdytti kauppaa ja teollisuustuotteiden saatavuutta ja levitti tietoja ja taitoja. Postiliikenne nopeutui kolmella viikolla, mikä oli merkittävä parannus myös hallinnollisessa mielessä - ja mikä merkittävintä, linjan avaaminen yhdisti Norjaa alueellisesti. Tämähän sopi vallan mainiosti kansallisvaltioidean luomisessa. Kun Norja itsenäistyi Ruotsi-liitostaan 1905, olivat Hurtigruten ja sen jälkiä seuranneet lukuisat muut laivayhtiöt yhdistäneet Norjaa jo yli kymmenen vuotta. Vuonna 1914 laivareitti ulottui jo äärimmäiselle rajaseudulle, Kirkenesiin Ruijan itäisimpään kolkkaan.

Risteily Jäämerellä suuntautui tällä kertaa Lofoottien keskukseen, turistien suosimaan Svolvaeriin saakka. Laivalla tapasin muut kokousedustajat, Larsin Umeåsta, Alexein Petroskoista sekä Einarin ja Hallvardin Tromssasta. Meille oli varattu koko matkan kestävän työskentelyn ajaksi laivan kirjasto, jonne tarjoiltiin alati kahvia, teetä, hedelmiä ja leivonnaisia, nekin kuuluivat hintaan. Matkan varrella pysähdyttiin viidessä satamassa ennen Svolvaeria, tutustuimme mm. Stokmarknesissa olevaan Hurtigruten-museoon ( www.hurtigrutemuseet.no ) ja siellä olevaan, vuonna 1912 rakennettuun Finnmarken-laivaan. Pysähdyimme myös Harstadissa, jossa ennen vanhaan kävi hollantilaisia, venäläisiä, saksalaisia ja brittiläisiä laivoja matkallaan valaan- ja hylkeenpyyntiin. Harstadin satamasta suunnistivat myös kuulut löytöretkeilijät, kuten Fridtjof Nansen, Roald Amundsen ja Salomon ”ilmapallo” Andrée, kohti valloittamattomia alueita. Harstad on tunnettu historian lehdillä myös siksi, että natsien ylpeys Tirpitz upotettiin näillä vesillä.

Svolvaeriin päästyämme vierailimme vapaaehtoisten kokoamassa Lofoottien sotamuistomuseossa. Siellä oli valtavasti natsi-miehitysajalta peräisin olevaa tavaraa pinsseistä ja valokuvista karttoihin, univormuista koneisiin (www.lofotenkrigmus.no). Tupa oli täynnä. Osittain siksi, että jostain kummallisesta syystä ihmisiä kiihottaa sotatavarat, toisaalta siksi, että kaupat olivat jo kiinni saavuttuamme satamaan. Harmittavasti myös Magic Ice-galleria oli kiinni. Se on kuulemma maailman ainoa pysyvä jäästä tehdyn taiteen ja käsityön galleria ( www.magicice.no ). Paikallisessa pubissa sen sijaan oli paljon väkeä: siellä pidettiin tietovisaa – samanlaisia knoppi-kilpailuja kuin meidän omissakin kaupunginosapubeissamme tätä nykyä pidetään.

Paluumatkan Tromssaan teimme Nordkapp-laivalla. Se oli tunnin myöhässä, koska etelämpänä oli tielle sattunut pieni hurrikaani. Onneksi keli rauhoittui eikä maakrapu tullut merisairaaksi. Kaikkiaan risteily kesti osaltamme noin 39 tuntia. Mainoslehtiset olivat oikeassa: Tervemenoa Norjan kansalliselle valtatielle nro 1 (the National Highway No 1)!