Olen
tutkijaryhmäni kanssa pohtinut, miltä näyttää 2000-luvun karjalaisuus. Hankettamme
rahoittaa Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Ainakaan nykykarjalaisuus ei
ole enää evakkokertomusten maalaismaisemaa, käenkukuntaa ja muita nostalgisia
tarinoita. Vai onko sittenkin? Kuinka tiukasti meihin suomalaisiin iskostettu pakkosiirtolaisuuteen
kiinnittyvä kertomus karjalaisuudesta on kantanut vuosikymmenien yli? Hankkeemme
aluksi tartuimme ajankohtaiseen aiheeseen eli seurasimme karjalaisiksi
oletettujen Itä-Suomen kaupunkien, Joensuun, Imatran ja Lappeenrannan, sähköistä
eli digitaalista omakuvaa. Miten karjalaiset kaupungit puhuvat karjalaisuudestaan?
Kaupungithan
omaavat profiilinsa, erityisen paikan
tuntunsa, ja toisinaan suorastaan personoituvat kukin tavallaan. Kaupungin luonnetta rakentaa
sen hallinto yhdessä yhteisön asukkaiden kanssa kunkin ajan yhteiskunnallisessa
kontekstissa. Ajan myötä profiili muovautuu uudelleen hyödyntäen historiallista
ja uutta kuvastoa. Kaupunkien visuaalinen ulkoasu kuuluu olennaisena osana
kaupunkien julkikuvaan, ja totutuilla värimaailmoilla ja ikonografioilla voi
olla paitsi paikallisesti myös yleisemminkin suuri merkitys seudun
kiinnostavuuteen muun muassa matkailun, opiskelun ja bisneksen näkökulmista. Paikkoja
tuotetaan visuaalisesti, kielellisesti ja symbolisesti, ja tässä prosessissa
tehdyt valinnat ovat myös vallankäyttöä. Siksi paikallisyhteisöjen asukkaiden
on syytä olla hereillä. Ei ole aivan yhdentekevää, millaisen profiilin kukin
kaupunki tai kylä saa.
Joensuu,
sinivalko korvasi karjalaiset värit
Joensuun
kaupungintalon torniin nousi 26.9.2019 kirkkaansininen lippu, jota koristi valkoinen
tyylitelty J-kirjan. Karjalaisen vaakunalipun tilalle kohonnut tunnus oli lukuisten
kahvipöytäkeskustelujen aiheena. Eräs opiskelijani kritisoi sitä
kiukkuisesti, kun luennolla kysyin kuulijoilta muutoksesta. Kaupunki tiedotti
uudistuksesta some-päivityksellä, jota kuvitti muffinisin muotoinen Marttojen
kanssa suunniteltu Joensuu-pulla. Leivonnaisen päällä oli sininen pensasmustikka
ja alla Oiva Toikan suunnittelema Kastehelmi-lasilautanen. Sinivalkoiseen
yleissuomalaiseen kuvastoon siirtymistä perusteltiin etenkin digitaalisten
kanavien merkityksen kasvulla. Sinisen
kerrottiin tulevan kaupungin läpi virtaavasta Pielisjoesta. Muina
väreinä olivat Karjalaan viittaava haalea punainen, luontoa esille tuova vihreä
ja appelsiinista innoituksensa saanut oranssi. Moni ihmetteli, missä Joensuussa kasvaa appelsiinipuita.
Kaupungin viestinnässä käytetään käsitettä
”kaupungin persoona”, joka määriteltiin avoimeksi, oivaltavaksi, vähän oudoksi
ja pohjoismaiseksi. Aikaisempi verkkotiedotuksen visuaalinen ilme oli ollut
punaisen, mustan ja pinkin varassa, ja
vuonna 2013 käyttöön otettu logo oli ollut lähellä historiallisiin
alueimaginaareihin liittyviä piirteitä: kaupungin nimessä olevan o-kirjaimen
sisäpuolelle oli asetettu kaupungin viimeksi vuonna 1957 päivitetty punamustahopeinen,
karjalainen, vaakuna. Karjalaisuuteen viittasi ehkä myös sosiaalisessa mediassa
logon kanssa käytetty teksti: Joensuu –
kaupunki idässä. Sinivalkoinen J•esuu -tyylitelty nimilogo on jäänyt
Joensuun paikallisbussien ja rautatieaseman viereen nousseen uuden linja-autoaseman
julkisivuihin, vaikka kaupungintalon torniin onkin palautettu Karjalan
historiaan viittaava punamustahopeinen lippu. Siirtymä sinivalkoiseen lippuun
näytti olleen liikaa useimmille kaupunkilaisille, jotka haluavat tulla nähdyksi
historiallisen Karjalan perinteenkantajina.
”Metsäkaupungin”
imagoa kantaa Joensuun torilla vahtia pitävä Susi kosiomatkalla -patsas (2006). Kaupunkilaiset, kansainväliset
vaihto-oppilaat ja turistit ottavat ahkerasti suden kanssa selfieitä ja pukevat sitä erilaisiin
asusteisiin, ja siitä tuli some-päivitysten suosittu aihe. Joensuun kaupungin
esittelyvideossa (2014) susi, suurieleinen rocktähti, saapuu kaupungin
lentokentälle. Keskustaan matkaavan limusiinin ikkunasta nähdään metsäkoneita,
tutkijoita, koripalloa sekä Ilosaarirockin lava sudelle hurraavine yleisöinen.
Lopulta susi istahtaa penkilleen torin reunaan nautittuaan sitä ennen
karjalanpiirakan. Oikeasti metsissä lymyävän aran suden suosio on ollut niin
suuri, että kosiosusi on saanut rinnalleen, turvavälin päähän tosin, Morshukan vuonna 2019, jota sitäkin hellitään kesäisin
ja talvisin vaihtuvilla kirjavilla huiveilla ja liinoilla.
Imatran
virta kantaa Venäjälle
Pitkää
historiaa kantaa myös Imatran julkinen kuva: sitä edustaa Vuoksi ja
Imatrankoski, jo 1800-luvun kansainvälisestikin kuulu turistikohde. Kaupunkikuvassa
sekä luonto että kulttuuri kytkeytyvät tarinaan jo Kalevalassa mainittuun
Imatrankoskeen, ”Kaakkois-Suomen ainoaan kansallismaisemaan”. Näihin kuvastoihin
ei kuitenkaan ole jääty. Kaupungin brändikäsikirjan kannessa poseeraa urbaani
hipsterihahmo. Modernisoituvasta Imatra-kuvasta kertoo myös Pariisin kevät
-yhtyeen biisi Imatrankoski (2011). Sitä ryydittävää matkailuhoukuttimeksi
tehtyä videota taustoittaa vedellinen maisema: Kuvissa mies syö mansikoita
suihkulähteessä, artisti soittaa kitaraa märkäpuvussa järvessä maaten, eri-ikäisiä
ihmisiä nauttii kesäpäivästä vesialtaan äärellä, saippuakuplat lentävät, ajetaan
sirkuspyörällä, jongleerataan, grillissä paistuivat makkarat. Laajakulmakuvassa
avautuu sininen järvenselkä, jonka keskellä meloo mies SUP-laudalla.
Vesiluonto
hallitsee Imatra-kuvaa kaupungin mediassa. Imatran asukaslehti teki
vuoden 2018 alussa kyselyn asukkaiden Imatraan liittyvistä mielikuvista, nosti valtaosa
vastaajasta imatralaisuuden ytimeksi kosken ja Vuoksen. Toinen yhtä vahva
elementti kaupungin tunnussa on rajalla olo ja ylirajaisuus. Svetogorsk, entinen
Enso, on aivan rajalinjan takana.
Lappeenranta,
varuskunnasta kestävän kehityksen kaupungiksi
Lappeenrannan
kaupunkimediassa paikkaa kehutaan rennoksi ja tuttavalliseksi, kaupungiksi, jota leimaa kaverillisuus,
yhteisöllisyys ja vieraanvaraisuus. Samoin kuin Joensuu ja Imatra, myös Lappeenranta
hyödyntää omakuvassaan paikallista luontoa ja etenkin Saimaalle avautua maisemaa,
ja painottaa kestävän kehityksen tematiikkaa. ”Vaihda kuplasi
vihreämpään”, kehottaa Lappeenrannan kaupungin Facebook-sivulla pyörivä
vihreäsävyinen video. Kaupunki on luonut kestävyyden ympärille ilmastopääkaupunkibrändin.
Vuonna 2009 käyttöön otetussa markkinointilogossa pääväreinä ovat sininen ja
vihreä: vihreällä korostetaan kaupungin kestävän kehityksen tavoitteita,
luonnonläheisyyttä, uusiutuvaa energiaa ja metsäteollisuutta, sininen viittaa
Saimaaseen ja Suomeen. Logoon liitetty
teksti ”Lappeenranta – kansainvälinen yliopistokaupunki” luo taas mielikuvaa
kaupungista, joka pohjaa käytäntönsä tutkittuun tietoon. Lappeenranta voitti vuonna 2020 European Green Leaf 2021 -palkinnon olemalla toinen
Euroopan vihreimmistä alle 100 000 asukkaan kaupungeista. Tästä
ilmoitettiin kaupunkilaisille Instagram-tilin iloisella kuvalla ja tekstillä ”Myö
tehtiin se!”
Siinä
missä Joensuun tienoon kulttuuria ja elämäntapaa on tehty tunnetuksi Markku Pölösen
elokuvilla ja Karjalan kunnailla -sarjalla,
on uutta Lappeenrantaa rakennettu kansainvälisemmin tv:n rikossarjalla Sorjonen (englanniksi Border town): voiko parempaa mainosta itäsuomalasinen
kaupunki saada!
***
Lappeenrannalla
on tutkimistamme itäsuomalaisista kaupungeista vanhin urbaani juonne: se sai kaupunkioikeudet jo 1649. Vuonna
1848 perustettu Joensuu on puolestaan pitkään mielletty metsän keskellä ja
järven rannalla sijaitsevaksi puukaupungiksi, jossa maaseutu ulottui keskelle
kaupunkia. Imatra puolestaan sai 1948 kauppalan ja 1971 kaupungin statuksen, ja
sitä on kuvattu savupiipputeollisuuden ja koskiturismin kaupungiksi.
2000-luvulle tultaessa kyseisten kaupunkien profiilit ovat muuttuneet ja yhtenäistyneet
palvelu- ja koulukaupunkipainotteisiksi. Kaupunkeja yhdistää näiden lisäksi
itärajan läheisyys ja oletettu karjalaisuus, sijaitsevathan ne Etelä- ja
Pohjois-Karjalan maakunnissa. Omakuvissaan kukin kaupunki on pitänyt kiinni karjalainen
kaupunki –leimastaan viitaten Karjalan ylirajaiseen historiaan ja karjalaisten ihmisten jo stereotyyppisiksi käyneisin luonteenpiirteisiin.
***
Nyt
kun kukin meistä suunnittelee lomamatkailun kohteita, niin ehdottomasti voin
suositella Itä-Suomen reittiä: luontoa, kansallispuistoja, virtaavia koskia,
pikkukaupunkien keskustojen, terasseja, museoita, historiaa, rajan läheisyyttä
ja – kuulua karjalaisuutta eri maustein väritettynä! Tervemenoa!
***
Muitakin hyviä uutisia lomasesongin
lähentymisen lisäksi mahtuu viimepäiviin: Valtioneuvosto antoi yleisistunnossaan
tiistaina 27.4.2021 asetukset valmiuslain toimivaltuuksien käytön kumoamisesta
ja totesi, että maassa eivät enää vallitse valmiuslain 3 §:ssä tarkoitetut
poikkeusolot. Hallitus katsoo, että koronavirusepidemia on hallittavissa
viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksin. No hyvä, olemme
matkalla purkuja kohti. Tosin ei ole syytä rynnätä joukkotilaisuuksiin,
kulkutaudin muunnelmat kun leviävät tällä kertaa Intiasta. Itse sain Pfizer-rokotteen
ensimmäisen pistoksen viime viikolla. Kiitos siitä: ehkä syksyllä pääsen jo
reissuun muuallekin kuin karjalaisiin kaupunkeihin :)
Näillä terveisillä hauskaa wappua!
***
Lisälukemista:
Oona Ilmolahti, Maria
Lähteenmäki, Sinikka Selin & Anssi Neuvonen, Biteillä maalatut omakuvat
urbanisoituneessa Karjalassa. Historiallinen
Aikakauskirja 1/2021, 51–65.
