Amerikanterveisiä: eurooppalainen Madison

 19 Nobelia, 50 olympiamitalia (!), laaja-alainen, monitieteinen ja korkeatasoinen yliopisto. Kampuksella vaelteli nuorukaisia ja tyttöjä vanhempiensa kanssa: he olivat tarkastamassa paikkakuntaa, yliopistoa ja kampusta, jonne heidän lapsensa olivat tulossa opiskelemaan. Wisconsin osavaltion Madison on paikan nimi. Mäyrä-symbolista tunnetun yliopiston johto on pannut parastaan: yliopistoa halutaan profiloida ennen muuta turvallisena yhteisönä. Ylioppilaiden talot ovat uusia, keskustassa laitostalojen kupeissa. Turvallisuudesta on tullut kilpailuvaltti amerikkalaisissa yliopistoissa, ja tiedämme miksi. 

 

Amerikanreissuni aikana El Pasossa ja Ohiossa oli joukko-ampumiset, ja Chicagossa ammuttiin siellä ollessani samana viikonloppuna seitsemän ja haavoitettiin 37 ihmistä. Jälkimmäinen ei juurikaan ylittänyt uutiskynnystä, koska ammuskelu on niin yleistä siellä. Trumpilaisten mielestä mustat rikolliset ja muut luuserit siellä ammuskelevat vain toisiaan: ”minkäs teet, he ovat valinneet sen elämäntavan”. Amerikkalaisissa kylissä ja kaupungeissa eletään kahta toisistaan hyvin erillään olevaa todellisuutta, varsinaista luokkayhteiskunnan aikaa. Pohjoismaista kulkijaa kylmää tällainen ajattelu ja historioitsijana huolestuttaa, mihin näin syvä segregaatio johtaakaan. Japani varoitti kansalaisiaan matkustamasta Yhdysvaltoihin, koska maa on niin väkivaltainen. Trump taas varoitti amerikkalaisia matkustamasta Ruotsiin, koska se on niin vaarallinen maa. Että sillä lailla.

Mutta jos palataan Madisoniin, osoittautuu se erilaiseksi, hieman epäamerikkalaiseksi. Turvallisen tuntuiseksi, kiinteäksi tiedeyhteisöksi. Yliopisto on sama kuin kaupunki, samaan tapaan kuin Cambridgen yliopisto Englannissa. Yliopisto ei ole kaukana erillisellä kampuksella, vaan läsnä kaikessa arkisessakin työssä, kaupungin ytimessä. Suuria laitosrakennuksia, lukuisia kirjastoja ja museoita. Mahtavinta on kampuksen terassi (nimetty Memorial Unioniksi toisen maailmansodan uhrien muistoksi) Mendota-järven rannassa avoimine konsertteineen, kursseineen, teattereineen, pubeineen, kahviloineen. Intiaanit, alueen alkuperäisasukkaat, kutsuivat aikanaan seutua neljän järven alueeksi, sillä onhan suurten järvien kainalossa olevassa Wisconsissa myös oma pienempi järviketjunsa. Nykyään osavaltiossa asuu toistakymmentä eri intiaaniheimoa. 

Eurooppalaiset alkoivat asettua alueelle 1820-luvulta lähtien ja ovat siitä lähtien rakentaneet sitä omannäköisekseen. Yliopisto perustettiin kohta asettumisen jälkeen, 1848, ja sitä johtaa nyt naispuolinen kansleri. Jo 1849 paikkakunnalle perustettiin tasa-arvoa lanseeraamaan Madison Female Academy, ja naiset aloittivat yliopisto-opiskelijoina 1863. Kuten meilläkin, yliopiston taloudellinen merkitys paikkakunnalle on täälläkin erittäin suuri. Yliopisto työllistää, asuttaa, luo mainetta ja tuo kunniaa paikkakunnalle. Mutta täällä myös maineen ylioppilasprotestien ja vasemmiston pesäpaikkana. Sanotaankin, että Madison omaa vasemmistolaisimman maineen koko jenkeissä. Ei ihme, että siellä vastustetaan nykyään avoimesti Trumpin hallintoa. Ehkä juuri sen takia kaupunki muistuttaakin nin paljon eurooppalaisia yliopistokaupunkeja.

Wisconsin osavaltiolla on myös suomalainen historiansa. Osavaltion pohjoisosassa, laajan suurjärven Superiorin rannalla oleva kaupunki, Superior sekin, oli sata vuotta sitten merkittävä suomalaisyhteisö, jossa toimitettiin mm. Työmies-lehteä. Samoin kuin naapurialueilla, Minnesotassa ja Michiganissa, täälläkin on vielä suomenkielisiä kyliä – kuten hiljentynyt Oulu – jotka muistuttavat vanhasta suomalaissiirtolaisesta kulttuurista. Pohjoisessa on myös laajoja metsäalueita ja toisaalla myös hiljentyneitä kaivoskyliä, mitkä aikanaan vetivät suomalaisiakin tänne. Madisonissa toimii yhäkin amerikansuomalainen yhdistys.

Jos on aikomusta matkustella Amerikan pohjoisessa, suosittelen piipahtamaan myös Madisonissa, eurooppalaisessa kaupungissa.

Näillä terveisillä, tarmokasta syksynalkua turvallisessa Suomessa.

Lukusuositus: Nancy Langston, Sustaining Lake Superior. 2017.