Kuljimme pitkin rajan pintaa; vasemmalla oli korkea aita, ja sen takana
hoitamatonta metsää ja pensaikkoa: siellä oli vapauden valtakunta, Länsi-Saksa.
Oikealla puolella rajaa sen sijaan avautui avara kenttä, parturoitu maa,
kaksinkertainen viisimetrinen aita, juoksuhautamainen syvänne ja tähystystorni:
se oli itää, työläisten paratiisia – ei ihme, että sinne oli niin vaikea
päästä. Vai mitenkä se olikaan: aivan niin, toisinpäin. Paratiisista oli äärimmäisen
vaikea päästä pois.
Moni halusi sitä kuitenkin, ja kymmenet laittomat rajanylittäjät ammuttiin.
Me rajanpintaa oppaan perässä kulkeneet ja hiljaisiksi käyneet turistit
siirryimme läheiseen Eichfeldin rajamuseoon, Grenzlandmuseumiin, missä
koko tarina kerrottiin kaikelle kansalle laidasta lukien. Museo oli entisen
rajanylityspaikan vieressä: valokuvista näimme, millainen raja oli ollut 1945–89. Se ilmensi totalitarismia, siinä
konkretisoituivat kahlittu ihminen, kontrolli, oikeudettomuus vapaaseen kulkemiseen
ja puhumiseen, poliittinen vankeus ja väärinkäytetty ideologia.
1980-luvulla idän ja lännen sillanrakentajat, kuten Mihail Gorbatshov,
kehittivät idean Euroopan vihreästä vyöhykkeestä (European Green Belt),
joka myötäilee entisen sosialismia epäonnisesti kokeilleen itäblogin ja läntisen
kapitalistisen länsiblogin välissä. Koska länsiblogin rajanpinta jätettiin
lähes koskemattomaksi, kasvoi läpi Euroopan Jäämereltä Mustalle merelle/Adrianmerelle
vihreä metsävyöhyke.
Saksalaiset ympäristöaktivistit ja -tutkijat ovat rakentaneet ideaa, että
osa kaikkiaan noin 1400 km käsittäneestä Länsi-Saksa–Itä-Saksa-rajasta, 763 km,
nimettäisiin ’kansalliseksi luonnonmonumentiksi’ (National Nature Monument)
museoineen päivineen. Etenkin Thüringenin osavaltio on naisjohtonsa
aktiivisella kannustuksella hommannut hanketta. Kun kokoonnuimme European Green
Belt- konferenssiin upeisiin historiallisiin Wartburgin linnamaisemiin ja
Eisenachin pikkukaupungin ympäristöön, Thüringenin parlamentti hyväksyi kyseisen
pätkän kansalliseksi luonnonmonumentiksi (9.11.2018). Runsaan kahden miljoonan
asukkaan Thüringen sijaitsee Keski-Saksassa Erfurt keskuksenaan.
Ks. kotisivut European Green Belt Association https://www.europeangreenbelt.org/news/news/the-european-green-belt-in-thuringia-is-a-national-national-nature-monument/
Viimeisten vuosikymmenten aikana luonnonperintö – joka käsittää luonnonsuojelun
ja luonnonhistorian kannalta merkittävät luontokohteet – on entistä useammin noussut kulttuuriperinnön rinnalle ja lomaan puhuttaessa paikallisista ja alueellisista
omakuvista ja profiloinneista. Yleisimmin määriteltynä luonnonmuistomerkeillä tarkoitetaan suojeltuja
luonnonmuodostumia, kuten puita, puuryhmiä, siirtolohkareita ja kuten tässä,
erityistä historiallista luonnonmaisemaa. Luonnonmuodostumia voidaan suojella paitsi
historiallisista syistä, myös niiden kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen
merkityksen ja tieteellisen arvon vuoksi.
Se, miten luontoa ja kulttuuria esitetään suurelle yleisölle, on ollut
kovassa muutoksessa sitten 1970-luvun. Museokentällä alettiin puhua muun muassa
ekomuseoista,
sosiaalisista museoista sekä esinekeskeisen museoinnin laajentamisesta kohti aineettoman
kulttuuriperinnön ja luonnonperinnön esittämistä. Tiukkaan erillisiksi
määritellyistä kulttuurihistoriallisista museoista, luonnontieteellisistä museoista
ja taidemuseoista haluttiin luoda uusia kokonaisuuksia, jossa kulttuuri ja
luonto solauttaisivat kädet toistensa lomahan. Aineeton kulttuuriperintö kattaa
kaikki ihmisen toimintapiirit: Se on perintöä, joka ilmenee arkisissa
touhuissamme, kuten kerrottua muistitietoa,
juhlamenoja, leikkejä, kokkaustaitoja ja luontoa koskevaa kansantietoa. Saksan
Green Belt-pätkän nimeäminen kansalliseksi luonnonmonumentiksi on konkreettinen
lopputulema tästä yhdistämistyöstä. Hienoa!
Näillä puheilla toivotan kaikille
luonnonrauhallista joulun aikaa ja kulttuurista uutta vuotta 2019!
Ehkä ensi vuonna taas ehdin
kirjoitella matkakuulumisia ahkerammin kuin ekstra-kiireisinä vuosina 2017–2018.
Vuosi 2019 tunnetaan Euroopan historian hulluna vuotena, joten ehkä pääsemme jo
vähän etäämmälle näistä suomalaisuuden ydintä kiusaavista poikkeusvuosista,
kuten itsenäistymisprosessin pohdinnasta ja sisällissodasta, josta on
kirjoitettu tänä vuonna niin paljon. Tässä kyllä alkaa odotella jo vähän
kekseliäimpiä tutkimusteemoja! Mitäs Mauno Koivisto sanoikaan sopuleista.
Viimeaikaiset julkaisut:
Oona
Ilmolahti, Maria Lähteenmäki, Jani Karhu & Alexander Osipov, ’Vihreä museo:
paikallinen luonnonperintö ja ekomuseoliike.’ Ilmestyy joulukuussa 2018, Elore 2/2018.
Lähteenmäki
Maria, ’Satunnaisesti venäläinen Viipuri. Kamppailu julkisuudesta toisena
sortokautena.’ Teoksessa Satunnaisesti
Suomessa. Toim. Marko Lamberg, Ulla Piela & Hanna Snellman.
Kalevalaseuran vuosikirja 97. SKS. Helsinki 2018, 270–296.
Ks. myös GreenZoneProjectin, Koneen
säätiön rahoittaman hankkeemme kotisivu: www.greenzoneproject.com
