Saa koskea! Terveisiä Repolan koulumuseosta


Vielä muutama vuosi siten Pohjois-Aunuksen Repolan koululaisille opetettiin, että kylän historia alkaa sankarihiihtäjä Toivo Antikaisesta. Ei siis ihme, että tämän retket bolshevikkitovereiden kanssa läheisen Kiimasjärven ympäristössä tammikuussa 1922 ovat saaneet nykyisen Repolan koulumuseon pienestä tilasta merkittävimmän osan eli kokonaisen seinäpinnan.

Repolan koulumuseon kokoelmat alkoivat karttua, kun oppilaille alettiin järjestää kotiseutuaiheisia retkiä 1960-luvulta lähtien ja samalla heitä kehotettiin tuomaan kotoaan joutilaita vanhoja esineitä ja valokuvia kouluun. Sinänsä määrätietoinen kotiseutuharrastus ei ollut uusi ilmiö: sen juurethan juontuvat laajempaan 1800-luvun lopun urbanisoitumista opponoivaan kotiseutuliikkeeseen ja 1920−30-luvulla kouluissa harjoitettuun maakuntaopetukseen. Antikaisenkin myytti alkoi kylmän sodan ajan historian elvyttämisen vaiheessa vain korostua. Repolan opettajat ryhtyivät muun muassa organisoimaan jokatalvisia Antikaisen hiihtoja. Vallankumoussankarin nostamista historian hämärästä koululaisten tietoisuuteen vahvistettiin jakamalla palkintoina Antikainen-hihamerkkejä.

Se, että Repolan ainoa museo on juuri koulumuseo, kuvasti tämän entisen karjalaisen kylän opettajien historiatietoisuutta ja tarvetta välittää katoavaa alue- ja paikallishistoriaa tuleville sukupolville 1960-luvun rakennemuutoksen puristuksessa. Alueelta kotoisin oleva Valentina kertoo, että pari vuotta sitten museoon alettiin koota myös repolalaisten sukujen kronikoita. Etnisestä mobilisaatiosta kertoo niin ikään se, että nykyään uskalletaan jo sanoa, että Repolakin on ollut karjalainen kylä. Vaiettu karjalaisuus alkaa nostaa päätään tässä venäläistyneessä yhteisössä, jossa toimi aina vuoteen 1999 suuri rajavaruskunta. Tätä nykyä varuskunta-alue on aivan raunioina. Sen rapistuvien kummitusmaisten tiilitalojen ikkuna-aukot ammottavat mustina: kaikki ikkunalasit ja metalliosat on yli tuhat ihmistä käsittäneen yhteisön taloista viety parempaan talteen. Aavekaupunginosa sijaitsee Kostamuksesta Repolaan johtavan tien varrella vasemmalla juuri ennen Repolan luonnonkauniiseen, venäläisittäin harmaaseen kylään saapumista.

Lienee niin, että suomalaisen Repola-seuran jokakesäiset pitäjämatkat paikkakunnalle ovat olleet omiaan vahvistamaan alueen asukkaiden etnistä tietoisuutta. Parinkymmenen suomalaisen vierailut kylän taloissa saattavat nostaa Repolan historiaan myös paikkakunnan Suomi-kauden. Sehän alkoi Repolan heimoaktiivien julistautuessa osaksi Suomea elokuussa 1918. Tuosta ajanjaksosta, joka ulottui Tarton rauhaan lokakuuhun 1920, ei koulumuseossa mainita vielä mitään ellei oteta huomioon ”suomalaisten valkobandiittien” karkottamista. Suomalaisia ei kuitenkaan ole unohdettu: 1950−80-luvulla suoritettu puunuitto Repolan Lieksajärven alueelta rajan yli Suomeen on tunnettu ja kirjoihin merkitty. Ja olihan Antikainenkin suomalainen, työläiskodin poika Helsingistä, joka pakeni monien muiden työläisaktiivien seassa 1918 Venäjän Karjalaan.

Pertti Rannikon laskelmien mukaan tätä nykyä alueen viidessä kylässä asuu noin 3000 asukasta, joista Repolan kylässä noin tuhat. Etniseltä taustaltaan suomalaisiakin löytyy vielä muutama ja karjalaisia ja puolikarjalaisia koko joukko. Suomessa ei ole juurikaan osattu ajatella, että talousjärjestelmän erilaisuudesta huolimatta Neuvostoliittoa kohtasi aikanaan samansuuntainen rakennemuutos kuin Suomessakin: vielä 1950-luvun lopulla asuttuja kyliä oli 13. Sen jälkeen aluekeskukset Petroskoi, Kostamus ja Pietari ovat vetäneet puoleensa nuorta väkeä. Kun kysyin, eikö väkeä lähde kehittyvään Murmanskiin, vastaus oli kielteinen − siellä kun on niin kylmäkin.

Minkälaisia esineitä Repolan koulumuseoon on sitten kertynyt? Yhdellä seinällä on muutama henkilökuva entisestä opettajasta ja neuvostosotasankarista, toisella esitellään sota-ajan ampumatarvikkeita ja esineistöä, iso vitriini puolestaan avaa kylän arkisen elämän poljentoa: suksia, haravoita, silitysrautoja, pyykkilautoja… Oma lukunsa ovat koulun luokkakuvakansiot, lasten kirjalliset kertomukset kotiseuturetkistä ja vanhat perhevalokuvat. Onpa yksi pöytä omistettu uusimmille suomalaisille Repola-kontakteillekin. Ystävyystoiminta, Repola-seuran vierailua kuvaavat valokuvat, Repolainen-lehti sekä Heikki Tarman toimittama Aunuksen Repola -teos ovat löytäneet paikkansa Repolan koulumuseosta. Eläkkeelle jäämässä ollut opettaja on taustaltaan karjalainen, mutta hän arkaili puhua suomea vieraiden kanssa: hän sanoi vähättelevästi osaavansa vain kotikarjalaa.

Se, että museo on kytketty tiiviiksi osaksi arkista kouluopetusta antaa ymmärtää, että kotiseutuopetus on huomattavasti hyödyllisempää kuin harvat käynnit Kostamuksen tai Petroskoin aluemuseoissa. Koulun nykyiset 88 oppilasta ja toistakymmentä opettajaa elää kuitenkin tulevaisuuden suhteen veitsen terällä: lasten määrä vähenee tässäkin rajakylässä samaan tapaan kuin suomalaisilla rajaseuduilla. Sinänsä Repola vaikuttaa kesäaikana lasten paratiisilta: valoisassa kesäyössä lapset leikkivät vielä iltakymmeneltäkin hiekkalaatikolla ja suomalaisvalmisteisessa liukumäessä, hyppivät laiturilta hiekkapohjaiseen Lieksajärveen ja tervehtivät iloisesti pölyisellä ja kuoppaisella tienraitilla vastaan tulevia vieraita:
Terve!

Ps. kiitokset kaikille hauskasta matkaseurasta heinäkuussa 2011 Repolan retkelle osallistuneille