Apua, lattia kallistuu

Heräsin aamuyöstä siihen, että ovikello soi. Havahduin ja katsoin kelloa enkä todellakaan aikonut mennä avaamaan. Nousin kuitenkin ylös ja kuulostelin: hetken päästä alkoi kuulua avunhuutoja: "...apua, auttakaa ihmiset; auttakaa; auttakaa minua!..." Vedin nopeasti aamutakin niskaani ja menin rappuun. Siellä oli pieni laiha vanha nainen rollaattorin kanssa, hätääntyneen oloisena.

Hän valitti kuolevansa nälkään kun ei ollut saanut ruokaa moneen päivään, ja pelotti hirveästi. Rauhoittelin häntä ja vein takaisin hänet asuntoonsa, hain puhelimen ja soitin hätänumeroon. Sieltä minua pyydettiin katsomaan vanhuksen jääkaappiin, oliko tämä oikeasti ilman ruokaa: ei ollut. Jääkaappiin oli laitettu perusruokaa, mutta ei lämmitettäviä eineksiä. Asunto oli siisti, suorastaan asumattoman näköinen verrattuna lapsiperheiden koteihin tai tutkijoiden runsaisiin työhuoneisiin.

Kerroin vanhukselle, että jääkaapissa oli kyllä syötävää, eikö hän ollut huomannut? Ei hän ollut arvannut ottaa toisten ihmisten kaapista mitään. Lämmitin hänelle karjalanpiirakan ja annoin lasin maitoa odotellessamme ambulanssia. Vanhus ei tiennyt mikä vuosi oli menossa, eikä sitä, mikä vuorokaudenaika oli, mutta sen hän muisti, että joulu on tulossa. Eikö hänellä ollut ketään sukulaista, jolle voisin soittaa? Ei ollut kuin yhtä iäkäs veljen vaimo ja tämänkin numero oli kadonnut: "...tähän on mennyt ihmisen elämä". Minua ihan kylmäsi kuinka yksinäinen tuo vanhus oli. Kun ambulanssi tuli, vanhus huokasi ja oli melkein onnellinen.

Erikoinen aamu, erikoinen päivä. Kun töiden päätteeksi saavuin rautatieasemalle, minut pysäytti viisikymppinen humalainen nainen, joka pyysi minulta purkkaa tai pastillia (!). Kun kaivoin laukkuani, hän kertoi, että hänen elämänsä meni päin v:tä. No miksi, minä kysyin. No, hän oli menettänyt työnsä ja sitten kuoli mies. Pitäisikö sitä elämää saada vähän järjestykseen? Ei ne auta, ei ne välitä. Ketkä? Sosiaaliviranomaiset, ne virastoissa. Annoin rouvalle pastilleja ja hän kiitti ikäänkuin olisin antanut hänelle satasen ja laittoi pastillit taskuun: hän halusi vain puhua jollekin.

Junassa avasin e-hesarin. Nyt oli minun vuoroni huutaa apua! Siellä muuan rehtoriksi päässyt entinen historianopettaja ihan tosissaan esitti, ettei haitannut vaikka Itä-Helsingin lukiolaiset eivät lue kolmeen-neljään vuoteen yhtään historian kurssia. Nyt on kyllä jäänyt rehtorilta muutama kirja lukematta ja iso asia ymmärtämättä. Ilman oman maan historiaa, sitä koskevan tiedon ylläpitämistä, uudistamista ja siirtämistä nuoremmille sukupolville ei ole koko kansakuntaa, EI OLE SUOMEA!, ilman historiallista tietoa ei ole käsitystä globaaleista, eurooppalaisista eikä kansallisista yhteiskunnallisista kehityskaarista, ei omasta kulttuurista, ei identiteetistä, ei Suomen paikasta maailman kartalla.

Opetuksen kautta historiallinen tieto tuo raamin nuorten maailmankuvan rakentumisprosessiin, antaa sisältöä minäkuvan muotoutumiselle, vaikuttaa poliittisiin asenteiden suuntautumiseen, suhteuttaa, jäsentää ja opettaa erottamaan olennaisen ja epäolennaisen, auttaa sulattamaan tiedontulvan tuottamaa informaatioähkyä, opettaa argumentoimaan ja näkemään muutoksia pitkällä aikajänteellä. Historianopetus on näistä syistä fundamentaalinen kollektiivista ja yksilöllistä omakuvaa rakentava perusoppiaine siinä missä äidinkielikin. Lisää historianopetusta kouluihin, niin Suomikin voi paremmin!

Näin Suomen 100-vuotisjuhlinnan aattona on todella valtiollisestikin ajattelematonta ja äärimmäisen lyhytnäköistä, vaarallista ja pelottavaa kaivaa maata ’Suomen’ alta väheksymällä historiaa, sen opettamista ja kulttuuriperintöämme. Miettikääpä kolmekymmentä vuotta eteenpäin, kun tuo historiaton sukupolvi astuu puikkoihin: apua!

Uuvuttavan päivän lopuksi avasin television iltauutisiin; antiikin aikaisten skyyttien kulta-aarre kuumensi Ukrainan ja Venäjän ennestäänkin kireitä suhteita. Toinen ulkomaan pääuutinen koski 1500-luvun lopulla vaikuttaneen brittikirjailija Shakespearen tuotantoa. Siellä sentään ymmärretään historian päälle. Joku tässä nyky-Suomea elähdyttävässä teknokraattis-hengettömässä innostuksessa närästää minua todella paljon.

Tästäkin huolimatta, rauhallista joulua kaikille!