Arkangeli: kylmään koilliseen avautuva kaupunki

Kävin opettajavaihdossa Arkangelissa. Tiedättehän sen 350 000 asukkaan kaupungin Raahen korkeudella; 64.5° pohjoista leveyttä, Murmanskista 750 km kaakkoon, Suomen rajalle linnuntietä viitisensataa kilometriä, Karjalan tasavallan takana. Juuri se alue, missä jokunen aika sitten oli suuria savotoita ja massoittain poliittisia vankeja. Kartalta katsottuna tuo muinainen suomenheimoisten asuttama yhteisö – ja 1900-luvun alkupuolison historioitsijan Väinö Voionmaa näkemyksissä yksi Kannakselta Jäämereen ulottuvan Suur-Karjalan itäisin reuna – sijaitsee Vienanmeren rannalla 755 km pitkän Vienajoen (Severnaya Dvina) suistossa.

Turhaan ei kaupunkia ole sanottu merellisesti Vienankaupungiksi; se on ollut 1500-luvulta lähtien laajemminkin tunnettu kalastajakylä, kohtaamispaikka ja kauppamerenkulun strateginen keskus. Nykyään sen lähistöllä, runsaan kolmenkymmenen kilometrin päässä, sijaitsee vierailta suljettu ydinsukellusvenekaupunki Severodvinsk. Arkangelia on kasvatettu Koillisväylän kansainvälisen liikenteen toiseksi päätepisteeksi. Satama kuulemma ruopataan suurille aluksille, lentokenttä laajennetaan ja junaraideliikennettä vahvistetaan.

Sitten viime käynnin (pari vuotta sitten) kylä tuntui kasvaneen entisestään. Uusia korkeita kerrostaloja on ilmestynyt aivan keskustaan, samoin hulppeita kauppakeskuksia ja ravintoloita on avattu. Arkangeli elää nousukautta johtuen sen keskeisestä asemasta Venäjän arktisessa strategiassa: varoja on tullut viime vuosina roppakaupalla ja kaupunki on niin sanotusti pessyt kasvojaan: yliopistorakennuksia on remontoitu, samoin teatteria, vanhaa linnoitusmuseota ja hallintorakennuksia. Arkangelin lääniin kuuluvat nykypäivänä arvokkaiksi muuttuneet arktiset kohteet, kuten Novaja Zemlja (uusi maa) ja Frans Joosefinmaa sekä osa ’yhteisiä’ Huippuvuoria. Nenetsien maa rajaa maa-aluetta koillisessa ja Euroopan jääkaapiksi sanottu Karanmeri pohjoisella merialueella. Se on se meri, jonne muun muassa hollantilainen Willem Barents aikoinaan (1597) juuttui laivoineen ja kuoli keripukin heikentämänä. Ja lähellä alueita, joita Greenpeace kävi valvomassa kansainvälistä ja turkulaista kuuluisuutta saaneella Arctic sunrise -laivallaan.

Arkangelin kaupungin nousu on ollut nopea, mutta nykyiset poliittis-taloudelliset ajat ovat ankarat täälläkin. Kaupungin viimeinen kulkupuhe on, että paikallisen federaatioyliopiston rehtori on pidätetty taloudellista väärinkäytöksistä syytettynä ja häntä uhkaa vankila. Kaiken lisäksi keskushallinnolta saatuja yliopiston rahoja leikattiin tammikuun alusta. Vastikään (13.3.2015) BarentsObserver taas tiesi kertoa, että pohjoismainen ministerineuvosto on sulkenut toimipisteitään Luoteis-Venäjällä tympääntyneenä siitä, että heidän 20 vuotta kestäneestä kehittämis- ja yhteistyöstä huolimatta sekä heidät että yhteistyökumppanit on leimattu ’ulkomaisiksi agenteiksi’. Toisaalla samainen lehti kertoo (2.2.2015), että Norjan ulkoministeriö lahjoitti Norjan Barents-sihteeristölle 16 miljoonaa euroa Ruijan ja Luoteis-Venäjän ylirajaiselle  ’ihmiset-ihmisille’ yhteistyöhankkeelle (2015–17). Varoja hankkeesta saavat toimijat tulevat tukemaan kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuksien vahvistamista kyseisillä alueilla; etenkin koulutus, kulttuuri, ympäristö, liiketoiminta, alkuperäiskansat ja media sekä ylirajainen luottamus ja yhteistyö ovat nyt fokuksessa.  1970-luvulla vahvistunutta Norja-Venäjä-yhteistyötä ei noin vain lopeteta. Uusien hankkeiden painopisteet ovat kuitenkin harkitun poliittisia.

Ilmapiiri kaupungissa oli osin epäluuloinen ja jännittynyt: toisaalla suomalaisiin suhtaudutaan entiseen tapaan avoimesti ja yhteistyöhaluisesti, toisaalla taas meitä kyräillään lännen agentteina. Töösät eli televisiot tuottavat yksipuolista tietoa kansainvälisistä tapahtumista. Niiden viesti on yksiselitteinen: on silkkaa valhetta ja panettelua kritisoida suurta johtajaa. Televisiot pauhasivat opiskelijoiden ruokalassa, kaikissa kahviloissa ja ravintoloissa missä ikinä viikon aikana ehdin käydä. Tuli mieleen 1949 julkaistu Orwellin teos Vuonna 1984. Tavallisten ihmisten huolet ovat kuitenkin lähellä, ruohonjuuritasolla; toimeentulossa, lastenhoidossa ja spivan asunnon löytämisessä. Kaupunkitutkimuksellisesta näkökulmasta Arkangelin kehitys onkin hyvin kiinnostava: entiset lähikylät (nykyiset lähiöt ja kaupunginosat) kasvavat keskustaan kiinni ja profiloituvat osaksi suurkaupunkia. Selvästi on nähtävissä viimeisen kymmenen vuoden aikainen kehityssuunta: Arkangeli on kiinnittynyt aikaisempaa tiukemmin Moskovaan. Kohta pomoreiden puukaupunki on vain muisto menneisyydestä, historiaa. Tilalle pyritään kasvattamaan taloudeltaan vankkaa, toimintatavoiltaan modernia, teknistä ja keskusjohtoista arktista kaupunkia.