Tekstejä tutkijan arkistosta/Archive:
▼
29.8.2013
Theremin - imaginäärinen kannel
Kuulin tuota ihmeellistä soitinta ensimmäisen kerran elämässäni Luostotunturin kupeessa kauniinkarun luonnon keskellä lappilaisittain käsittämättömän lempeänä iltapäivänä. Tuuli humisi puissa, aurinko lämmitti ihoa ja olo oli omituisen tyyni, kuten luonnon keskellä tahtoo usein olla. Erikoisen soittimen body on jonkinsortin sähkökoje, vahvistin tai syntikka. Vuonna 2003 aloitetun LuostoClassicin ikoni Kalevi Aho kehuu eräässä kirjoituksessaan kyseisen vempeleen olevan maailman vanhimman sähkösoittimen, jonka kehitti nerokas neuvostoliittolainen Lev Termen (Theremin) 1920. Hänen mukaansa USAssa lanseerattu ihmesoitin onkin saanut nimekseen theremin ja laitteen soittajia kutsutaan theremisteiksi.
Luostolla hassua soitinta käytteli saksalainen virtuoosi Carolina Eyck niin taitavasti, ettei hänen käsistään tahtonut saada katsetta irti. Laitteen toisella reunalla törrötti pitkulainen ohut metalliantenni ylöspäin ja toisella reunalla vastaavanlainen silmukkana. Soittaja ei koskenut lainkaan vekottimeen vaan elehti ja sätkytteli käsiään ja sormiaan toisinaan lähempänä, toisinaan etäämpänä kojeesta ja näppäili kuvitteellista kanneltaan kuin ilmakitaraa konsanaan. Kaikkea sitä näkeekin. Taiteilijan tuottama äänimaailma oli kirkas ja paikoin kovinkin korkea; mihin enää tarvitsemmekaan sopraanoja!
Lapin kamariorkesteri pani sekin parastaan muun muassa latvialaisen käsikellojoukkueen kanssa. Ällistyttävän sointuvaa ja ilmeikästä tuo käsikellojen soittelu. Soittimiensa takana nuoret taiturit näyttivät todellakin nauttivan soitannastaan. Suomessa laji on kuulemma vasta nousussa suosioon. Mutta samoin kuin vanhan Valamon kirkonkellojen kuuntelun suhteen, myöskään käsikelloja ei malta kuunnella kovin montaa kokokonserttia, niin kauniilta kuin kellot kuulostavatkin.
Kaiken kaikkiaan elokuinen LuostoClassic oli voimaannuttava kokemus ennen syksyn tuulia. Sitä täydensi vielä aikamatka Suvannon kylän 1800-lukulaisen joenvarsikylän miljööseen. Kiitos reissusta 'vanhat' koulukaverini Pirjo, Mirva, Airi ja AuneSinikka!