10.9.2014

Terrori on löytynyt – Kanada on ykkönen!



Kaikki Arktisten alueiden ystävät valpastuivat, kun kanadalaisella jäämurtajalla matkanneet ja huipputeknisillä välineillä varustetut etsijät ilmoittivat vihdoinkin löytäneensä 166 vuotta sitten kadonneen tutkimuslaivan; toisen onnettoman John Franklinin retkikunnan hyvin varustetuista ja mahtipontisesti Terroriksi ja Pimeydeksi nimetyistä laivoista. Ei ole vielä tietoa, onko Viktoriansalmesta löydetty hylky Terror vai Erebus, ehkä sillä ei ole väliä kumpi se on. Löydön tehneet meriarkeologit olivat joka tapauksessa purskahtaneet itkuun väsymyksestä, onnesta ja helpotuksesta: he olivat tuijottaneet monitorejaan viimeiset kuusi vuotta silmät kipeinä ja suuri yleisö oli alkanut jo vahvasti epäillä heidän toimiaan. 


Sekin tiedetään, että aikaisemmat hakupaikat ovat olleet kaukana siitä paikasta, missä onnettomat tutkijat arveltiin olleen jään vankina. Nyt tehty löytö on lähempänä katoamispaikkaa. Jo aikanaan joku inuiitti oli yrittänyt kertoa aavelaivasta, joka ajelehti jäätä myöden etelän suuntaan kannellaan pitkä valkoinen kuollut mies, mutta niitä juttuja ei otettu vakavasti. Sittemmin saatiin tietää, että tutkimusretkikunnan miehet elivät runsaat parisen vuotta kuollen kylmään, nälkään, keripukkiin ja lyijymyrkytykseen. Franklinin kuolinajaksi on merkitty 11.6.1847 ja paikaksi Kuningas Williamin saari.


Tieto löydöstä on otettu Kanadassa vastaan Suurena Kansallisena Uutisena. Pääministeri piti oitis lehdistötilaisuuden, jossa hän riemuitsi yhden suuren mysteerin selvinneen. Löytö oli hänen mukaansa 'hyvä historiallinen tapahtuma', Kanadan Pohjoista luonnetta ja kanadalaisten omakuvaa Pohjoisena maana lujittava tekijä. Kuinka niin? Eiköhän Franklin ollut britti. Eikä hän sitä paitsi ollut läheskään ensimmäinen arktisten vesien kulkija. No siksi, kertoi pääministeri, että tuo kyseinen maailmankuulu Franklinin retkikunta nosti Kanadan arktisuuden maailmantietoisuuteen ja loi pohjan maan arktisen alueen suvereenisuudelle. 


Tällainen intoilu pääministeriltä juuri nyt, Arktisen kiiman aikana, on ymmärrettävää. Hylkyjen etsimiseen sitä paitsi on pantu vuosien varrella niin paljon rahaa, että oli syytäkin löytää jotain. Tämä ajankohta passaa todella mainiosti poliittisten puheiden käyteaineeksi, sillä Kanadahan ilmoittaa kansallisessa arktisessa strategiassaan olevansa maailman johtava arkinen maa, nyt se on myös arktisen tutkimuksen ja tieteellisten kenttämatkojen johtava maa. Tosin myös Norja ilmoittaa olevansa maailman ykkönen. Löytö on piste Kanadan pussiin kilpailussa Norjan kanssa. Eikä siinä kaikki, Kanada omistusoikeus Luoteisväylään vahvistuu löydön myötä, arvelevat kanadalaiset. Eipä siis ihme, että löydetty hylky laitettiin heti netin kautta nähtäväksi kaikkialla maailmassa. Löytöä on verrattu arkeologisten tapahtumien sarjassa noin sata vuotta sitten avattuun Tutankhamonin hautalöytöön. (ks. thestar.com ja BBC.com).


Franklinin tarkoitus ei suinkaan ollut toimia Kanadan brändinrakentajana, vaan lisätä brittien vaikutus- ja valta-asemaa ja kauppaa pohjoisessakin suunnassa sekä kiillottaa omaa glooriaansa ja mainettaan noiden rohkeiden, urheiden ja sankarillisten arktisten alueiden valloittajamiesten härskissä kilpailussa. Franklinin tiimin suuri missio oli etsiä Luoteisväylää eli merireittiä Kanadan pohjoisen sirpaleisen ja hyvin jäätävän vesistön läpi Atlantilta Tyynelle merelle ennen kun joku muu ehtii sen tehdä. Matka eteni hyvin kunnes nimenomaan tutkimuslaivoiksi rakennetut upeudet jähmettyivät jäihin kaikkine 129 miehineen ja kirjastoineen ja uudenuutukaisine säilykepurkkeineen ja kaikkine moderneine laitteineen ja värkkeineen, mitä ikinä 1845 maailmassa ylipäätään oli rahalla saatavissa.

Katoaminen oli maailmanluokan katastrofi-uutinen vailla vertaa (siis ennen Titanicia). Laajat etsintäpartiot lähtivät etsimään laivoja, heilläkin mielessään löytämisen ilo, maailmanmaine ja kunnia. Osa etsintäretkistä päättyi onnettomasti, ja niitä kommentoi jopa kaukaisessa Suomessa muuan Johan Snellman -niminen mies. Euroopan Pohjoisesta tuli myös se mies, joka päihitti koko joukon. Hän oli norjalainen Roald Amundsen, joka käytti toista reittiä kuin Franklin ja matkasi sitä kolmisen vuotta saapuen Alaskan rantamaille 1906. Veri veti samaista Amundsenia myös Etelänavalle, jonka hän brittien suureksi kärsimykseksi tavoitti jälleen ensimmäisenä 1912. Amundseninkin kohtaloksi koitui hyinen Jäämeri. Hän katosi 1928 etsiessään Pohjoisnapaa tavoitellutta kollegansa lentokoneella.

Kaiken kaikkiaan Franklinin laivanhylyn löytyminen tulee jälleen kirvoittamaan pohjoisten seikkailijoiden mieliä. Arktinen turismihan on kasvanut sitä mukaa kun jäitä on sulanut. Jos omistaa ylimääräistä rahaa, nyt kannattaa suunnata Kanadan pohjoiseen, löytöpaikasta tulee takuuvarmasti eksoottisen Arktisen turismin yksi suosituimmista matkakohteista.